Tuomas Lius löysi Pölösestä sielunveljen
Liperiläinen jännityskirjailija Tuomas Lius tekee parhaillaan yhteistyötä elokuvaohjaaja Markku Pölösen kanssa. Yhteistyö on osoittautunut alkumetreiltä lähtien innostavaksi ja suorastaan säkenöiväksi.
Yhteistyö sai alkunsa hieman yllättäen, pienen mutkan kautta.
- Olen muutaman vuoden ajan toiminut opettajana Joensuun Seutuopistossa, opetan siellä mm. videoeditointia. Viime syksynä kurssilla oli Antti Alasoini, joka kertoi lukeneensa teokseni 'Härkäjuoksu'. Hän oli pitänyt siitä, ja kysyi samaan hengenvetoon, olenko koskaan harkinnut elokuvakäsikirjoittamista. Hän oli jo pitkään pyöritellyt ideaa erään juonen tiimoilta ystävänsä Markku Pölösen kanssa. Olivat ajatelleet että minun tyylini olisi puuttuva palanen kuviossa. Tapasimme sitten kaikki kolme lounaan merkeissä. Heti ensimmäisten keskusteluminuuttien jälkeen minulle oli selvää, että haluan olla tässä mukana, Tuomas Lius kertaa yhteistyön alkamista.
Ei Kalevala-filmatisointia
Elokuvahankkeen työnimenä on 'Sammon suojelijat'. Nimitys on johtanut monet harhaan sen suhteen, millaisesta elokuvasta on kyse. Kalevala-filmatisointia ei olla tekemässä.
Sampo, jota tässä suojellaan, ei ole rikkauksia takova masiina vaan jotain ihan muuta.
- Siinä ei tulla näkemään mitään Gallen-Kallelan maalauksista tuttuja hahmoja. Taustalla ovat sellaiset historialliset tapahtumat ja tosiasiat, jotka ovat mahdollisesti aikanaan inspiroineet Kalevalan kertomuksia. Sampo, jota tässä suojellaan, ei ole kalleuksia takova masiina vaan jotain ihan muuta, Tuomas Lius valottaa.
Tuomas Lius kehuu innostuneena yhteistyötä Markku Pölösen kanssa.
- Kun meillä oli Markun kanssa ensimmäinen varsinainen kunnon kehityspalaveri puhelimessa Suomen Elokuvasäätiön tukihakemusta varten, niin se puhelu oli sellainen säkenöivä. Kumpikin heitti ilmoille viitteitä tutuista elokuvista. Sieltä löytyi sielunveli kyllä ihan välittömästi.
Elokuvan toteuttamisaikataulu ei ole vielä täysin selvillä. Jos kaikki sujuu hyvin, elokuvan kuvaukset voisivat Liuksen arvion mukaan käynnistyä vuoden 2013 puolella.
Tulossa myös dekkari
Yhteistyötä Tuomas Lius tekee parhaillaan myös joensuulaisen kirjailijan Kimmo Puustisen kanssa. Työn alla on romaani nimeltä 'Keisari', joka julkaistaan syksyllä.
- Kyseessä on dekkari, lähempänä perinteistä jännitystarinaa kuin aiemmat romaanini ovat olleet, Tuomas Lius kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Keskiviikkona hukkunut nainen löydettiin tänään
Nainen hukkui Ilomantsissa sijaitsevaan Ilomantsinjärveen keskiviikkona.
Jere ja Joni pääsivät haluamiinsa hommiin Kontiorannassa
Tammikuussa Kontirannassa varusmiespalveluksensa aloittaneet Jere Nuutinen ja Joni Ilmakari ovat päässeet haluamalleen koulutusalalle. Jere soittaa varusmiesbändissä ja Jonista tulee sotilaspoliisi. Alokasajasta meininki on muuttunut melkoisesti, toteavat nuoret miehet.
Mies halusi näpäyttää kunnanjohtajaa - poltti DVD-soittimen ja verhot
Mies tuskastui jouluaattona asuntonsa kylmyyteen. Hän kaatoi bensiiniä DVD-soittimeen ja sytytti laitteen palamaan.
Rakennustyömaa hyytyi alkumetreille - maisema muistuttaa uima-allasta
Ohikulkijat ovat ihmetellet, mikä on se kaivanto Hukanhaudan ja Karhumäen välissä, joka muistuttaa tällä hetkellä uima-allasta. Kyseessä on alkumetreille hyytynyt kerrostalon rakennustyömaa, josta maa-aineksia ehdittiin poistaa. Sade- ja sulamisvedet ovat täyttäneet montun. Tontin omistaa venäläistaustainen Karhunmäki Invest Oy.
Itä-Suomessa petyttiin: ministerisalkut menivät muille
SDP:n ministerikierrätyksessä yhtään Itä-Suomeen ei saatu yhtään uutta ministerisalkkua. Paikallisten demarivaikuttajien mielestä Itä-Suomesta olisi löytynyt osaavia edustajia ministerien paikoille. Puolueen valinnoille riittää kuitenkin ymmärrystä.
Lisähappi leikkauksen jälkeen voi estää jalan amputaation
Lisähapen antaminen verisuonikirurgisista leikkauksesta toipuvalle vähentää merkittävästi haavatulehduksia, kertoo lauantaina Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella tarkastettava väitöstutkimus. Kahden päivän happiviiksikuurilla voidaan estää jopa alaraajan amputaatio.
Kuorevaaran kylän maisemat antavat katseen levätä
Polvijärven Kuorevaaran kylä sijaitsee vaaramaisemassa, johon mahtuu niin peltoja, kuusikoita kuin vesiäkin. Kylä on sijoittunut kylää halkovan maantien molemmin puolin ulottuen idässä aina Höytiäisen rannoille.
Linnunlaulu kantaa hämmästyttävän hyvin rakenteiden läpi
Lintujen sirkutus on äärimmäisen dynaaminen ääni, joka kantautuu paksujenkin seinien läpi - jopa liikkuvan auton sisälle. Ihmisen kuulo on myös erityisen herkistynyt preesens-alueen äänille, kertoo ääniasiantuntija.
