Tuomioja: Äänestäjien liikkuvuus pysyvä ilmiö
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan alhainen äänestysprosentti kertoo laajasta poliittisesti kodittomien määrästä. Tuomioja ei usko presidentin vaihtumisen tuovan suuria muutoksia.
- Aika moni ilmeisesti ei kokenut kumpaakaan ehdokasta sillä tavalla omakseen, että olisi voinut valita heidän välillään, Tuomioja sanoo.
Tuomioja saa Niinistöstä uuden työparin ulkopolitiikkaan. Hänen mukaansa vallanvaihdos ei kuitenkaan välttämättä tuo suuria muutoksia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
- Suomessa siinä on perinteisesti ollut jatkuvuutta, ja yhteistyön muodot ovat aika lailla vakiintuneet.
Presidentti tuo työhönsä jotain henkilökohtaisia painotuksia, ja Tuomiojan mukaan Niinistön taloustausta saattaa hieman erottaa tätä Halosesta. Talouskysymykset voivat olla korostetummin esillä, Tuomioja arvioi.
Tuomioja pitää äänestäjien liikkuvuutta yleisenä ja pysyvänä piirteenä nykypolitiikassa. Hänen mukaansa puolueiden on varauduttava äänestäjien liikkuvuuteen yhä enemmän tulevissa vaaleissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.