Talous |

Tuomioja: Idealistisen ja realistisen ulkopolitiikan vastakkainasettelu heikentynyt

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan vastakkainasettelu ns. idelistisen ja realistisen ulkopolitiikan välillä on vähentynyt maailmassa. Tuomioja pitää kehitystä samaan aikaa sekä hyvänä että haasteellisena.

SDP:n ulkopoliittisessa seminaarissa puhuneen Tuomiojan mukaan ns. realistisessa ulkopolitiikassa nojattiin käsitykseen, että sotilaallinen voima ja sillä uhkaaminen ovat hyväksyttäviä ja toimivia tapoja ajaa kansallista etua.

- Se istui luontavasti suurvalloille, mutta samaan nojasivat myös pienemmät valtiot, jotka eivät historian valossa ole välttämättä käyttäytyneet sen hyveellisemmin. Niillä on ollut vain vähemmän mahdollisuuksia harjoittaa omaa voimapolitiikkaansa.

Hänen mukaansa voimapolitiikan mahdollisuudet maailmassa ovat kuitenkin vähentyneet.

Ihmisluonto ei varmaan ole muuttunut, mutta maailma on, Tuomioja sanoo. Esimerkkeinä maailman muuttumisesta hän mainitsee väestönkasvun sekä ihmisen suhteen ympäristöön ja luonnonvaroihin. Oma osuutensa on myös teknologian muutoksilla ja sillä, että voimapolitiikan keinoin hankitut raaka-aineet tai vieraiden kansojen alistaminen orjatyövoimaksi eivät enää tuota kestävää menestystä.

Tuomioja mainitsee myös oikeusvaltioperiaatteet, demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistamisen. Ei ole myöskään kestävää ihmisoikeuksia kunnioittavaa demokratiaa ilman ihmisten perusturvan ja toimeentulon vahvistavaa kehitystä, hän sanoo.

- Yhteinen nimittäjä näille kaikille on myös sukupuolten tasa-arvo ja naisten oikeuksien ja osallistumisen täysimääräinen toteuttaminen. Se on avaintekijä niin rauhalle, vakaudelle ja kehitykselle kuin ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Nämä asiat ovat Tuomiojan mukaan keskeisiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Maailmassa on silti yhä voimapolitiikkaan uskovia vallankäyttäjiä. Samoin jatkuvasti syntyy tilanteita, joissa arvopohjainen ja realistinen ulkopolitiikka voivat olla vastakkain. Esimerkkinä Tuomioja mainitsee tilanteen, jossa pohditaan, aseiden myymistä ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin suomalaisten työpaikkojen vuoksi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä