Tuomioja matkustaa Syyrian ystävien kokoukseen Pariisiin
Erkki Tuomioja käyttää kokouksessa puheenvuoron kaikkien Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolesta. Syyrian ystävät kokoontuvat Pariisissa kolmatta kertaa.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) osallistuu tänään perjantaina Syyrian ystävämaiden kokoukseen Pariisissa. Kokouksen tavoitteena on jatkaa työtä Syyrian pitkittyneen konfliktin ratkaisemiseksi.
Esillä kokouksessa on YK:n ja Arabiliiton Syyrian-erityisedustajan Kofi Annanin suunnitelma, joka vaatii väliaikaishallituksen muodostamista Syyriaan. Väliaikaishallitukseen tulisi mukaan sekä nykyhallinnon jäseniä että kapinallisten edustajia. Aikarajaa tai keinoja hallituksen aikaansaamiseksi ei ole esitetty.
Ulkoministeri Tuomioja käyttää kokouksessa puheenvuoron kaikkien Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolesta.
Pariisin kokous on kolmas laatuaan. Ensimmäinen Syyrian ystävien kokous pidettiin Tunisiassa helmikuussa, toinen Turkissa huhtikuussa.
YK:n turvallisuusneuvostossa Syyrian vastaisia pakotteita vastustaneet Venäjä ja Kiina eivät osallistu Pariisin kokoukseen.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Suomalainen myrskynmetsästäjä taltioi tappajatornadon Oklahomassa - video
Yle Uutiset on saanut käyttöönsä ainutlaatuista materiaalia suomalaiselta myrskynmetsältäjältä, joka oli paikalla videokameransa kanssa, kun tuhoisa tornado iski Oklahomassa.
Israel tulitti Syyriaan Golanilla
Israel vastasi Syyrian puolelta ammuttuun tuleen. Partiota tulitettiin, mutta yksikään israelilaissotilas ei haavoittunut.
Oklahomassa uhriluku nousee tornadon jäljiltä - 91 kuolleen joukossa ainakin 20 lasta
Kuolleiden määrän uskotaan lisääntyvän yhä. Barack Obama on julistanut Oklahoman suuronnettomuusalueeksi.
Armeija vakuuttaa ottaneensa haltuun islamistien valta-alueita Nigeriassa
Armeijan mukaan myös 120 epäiltyä islamistikapinallista on pidätetty Maidugurissa. Armeija on vakuuttanut, että paikalliset asukkaat ovat nyt turvassa islamistikapinallisilta.
Tukholmassa mellakoitiin taas
Ruotsalaismedioiden mukaan levottomuudet jatkuivat Husbyn kaupunginosassa maanantai-iltana. Myös lähistön muilla alueilla on ollut rauhatonta.
Raju tornado iski Oklahomaan - 51 ihmistä kuollut
Useat koululaiset ovat jääneet loukkuun paikalliseen kouluun. Kymmeniä ihmisiä on hoidettavana sairaalassa. CNN:n mukaan yli 30 000 ihmistä on ilman sähköä.
The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
Syöpää sairastanut, 74-vuotias Manzarek kuoli maanantaina Saksassa. Hän oli rockyhtye The Doorsin perustajajäsen.
Algerian presidentin vakuutetaan voivan hyvin
Aivohalvauksen saaneen presidentti Abdelaziz Bouteflikan kunnosta ei ole kerrottu julkisuuteen kohtauksen jälkeen juurikaan mitään. Maan pääministeri vakuutti maanantaina, että presidentti toipuu ja seuraa hallituksen työntekoa päivittäin.
USA:n korkein oikeus ryhtyy pohtimaan kristinuskon ylivaltaa
Oikeus ratkaisee, missä määrin rukoukset sopivat hallinnollisiin kokouksiin, kun perustuslaissa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan.
Irakissa räjähteli moskeijoissa ja toreilla
Maanantain oli yksi Irakin väkivaltaisimmista päivistä useisiin kuukausiin. Pääministeri lupaa isoja uudistuksia turvallisuusstrategiaan.
