Tuomioja: Valko-Venäjä on ampumassa itseään jalkaan
Ulkoministeri kuitenkin sanoo, ettei EU halua eristää Valko-Venäjää enempää parlamenttivaalien alla. EU-lähettiläät ovat kokoontuneet hätäkokoukseen Valko-Venäjän ja Ruotsin välisen kiistan vuoksi.
EU-lähettiläät kokoontuivat iltapäivällä Brysseliin hätäkokoukseen Valko-Venäjän ja Ruotsin välille puhjenneesta kiistasta. Valko-Venäjä on vaatinut kaikkia ruotsalaisdiplomaatteja poistumaan maasta.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan EU ei halua nyt eristää Valko-Venäjää, jossa järjestetään syyskuussa parlamenttivaalit. Tuomioja ennakoi jo kokouksen alla, että yhteisrintamaan päästään.
- Todennäköistä on, että tulemme päätymään yhtenäiseen toimintalinjaan, koska emme halua kuitenkaan jatkaa enempää Valko-Venäjän eristämistä.
- Haluamme pitää kanavat nyt avoimina, koska lokakuussa käsitellään sitten uudemman kerran Valko-Venäjä-pakotteita: onko mahdollista niistä luopua vai joudutaanko niitä kiristämään, ja muistutamme myös poliittisten vankien vapauttamisvaatimuksista.
Tuomiojan mukaan asiaan kuitenkin reagoidaan, koska Valko-Venään toiminta on ollut sopimatonta Ruotsia kohtaan.
- Tämä on nyt sellainen kiista, jossa Valko-Venäjä on itse ampumassa itseään jalkaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tiikerin vatsasta poistettiin koripallon kokoinen karvapallo
Tiikeri Ty ei onnistunut kakomaan ulos vatsassaan ollutta isoa karvapalloa, joten se joutui leikkaukseen.
Lontoon puukotus sai islamin vastustajat kaduille
Britannian hallitus epäilee, että Lontoon keskiviikkoinen puukotus liittyy terrorismiin.
Syyrian ystävät vaativat Hizbollahin ja Iranin taistelijoita vetäytymään viipymättä
Samalla kansainvälinen paine Libanonin shiialaista Hizbollahia kohtaan kasvaa. Ranska vaatii sen nimittämistä terroristijärjestöksi.
Montrealilaisia kehotetaan keittämään juomavetensä
Keskiviikkona kaupungin vesiposteista ryöpsähteli ruskeaa vettä ja monin paikoin nenään osui pistävä haju.
Amnesty: Valtiot eivät kunnioita pakolaisten oikeuksia
"On syntynyt uusi alaluokka, jolla ei ole oikeuksia", sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.
Bostonin pommi-iskun takia kuulusteltu myönsi osallisuutensa kolmoismurhaan
Myös Bostonin pommi-iskusta epäillyllä oli tekemistä kaksi vuotta sitten tehdyn murhan kanssa.
Suomi sai taas Amnestylta moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta
Ihmisoikeusjärjestö nostaa ensimmäistä kertaa vuosiraportissaan esiin myös poliisin voimankäytön Suomessa.
Perun rannikolta löytyi useita kuolleita merileijonia
Eläinsuojelujärjestö syyttää tapauksesta kalastajia, joiden se uskoo myrkyttävän merieläimiä.
Kivet lensivät ja autot paloivat jälleen Tukholman yössä
Husbyssa oli kuitenkin melko rauhallista, sillä monet vanhemmat ovat päättäneet partioida kaduilla vapaaehtoisesti.
Puolet unkarilaisista nuorista aikuisista halajaa ulkomaille
Unkarin väkiluku laski viime vuonna alle 10 miljoonan.
