Keski-Pohjanmaa |

Tuomo Puumala kiistää vaalituen junailun

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan mukaan Maaseudun Kukkasrahaston säätiön tarkoituksena on nimenomaan tukea keskustanuoria eikä se saa julkista tukea.

Keskustan varapuheenjohtaja, kokkolalainen kansanedustaja Tuomo Puumala Kuva: YLE

Puumala on kertonut olleensa ennen vaaleja laatimassa listaa tukea saavista keskustan ehdokkaista, mutta jäävänneensä itsensä lopullisesta kokouksesta.

Helsingin Sanomat uutisoi Tuomo Puumalan Maaseudun Kukkasrahaston säätiöltä saamasta tuesta keskiviikkona. Puumala on rahastoa hallinnoivan Suomen Keskustanuoret ry:n puheenjohtaja.

Kansanedustaja Tuomo Puumala toivoo, että puolueiden ympärillä olevien säätiöiden toiminnasta käytäisiin avointa keskustelua.

- Käsittääkseni säätiöitä puolueiden ympärillä riittää. Sitä en osaa sanoa, ovatko kaikki toimineet sääntöjensä mukaan. Toivottavasti tämä keskustelu käydään mahdollisimman avoimesti. Koen olevani siihen täysin valmis ja Keskusta puolueena on siihen täydellisen valmis. Kaikki on kerrottu avoimesti ja se on oikea tapa toimia.

Tuomo Puumalan mielestä pikku hiljaa avautuneesta vaalirahakohusta poliitikot voivat ottaa oppia tulevaisuudessa.

- Jälkiviisaus on viisaudenlajeista helpoin. Kääntäisin sen niin, että vielä aikaisemmin täytyisi kertoa avoimesti kaikki, mitä ikinä kerrottavissa on. Silloin ei pitkitetä mitään. Siinä olisi voinut tehdä paremmin.



Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä