Turha varaus pankkitilillä voi tuoda ikävän yllätyksen
Visa Electron -kortin käytössä on havaittu ongelmia. Reaaliaikaisena korttina se kärsii tietoliikenteen mahdollisista katkoksista. Jos maksupääte menettää yhteytensä, kone kirjaa varauksen. Uusi yritys tuottaa uuden katevarauksen niin kauan, kunnes yhteydet toimivat.
YLE Uutisten Suoran linjan katsoja yllättyi kaupan kassalla, kun Visa Electron -kortti lopetti toimintansa. Maksaminen onnistui vasta kolmannella yrittämällä. Pahaa aavistanut katsoja päätti tarkistaa tilinsä tapahtumat. Selvisi, että jokainen maksuyritys oli kirjautunut katetta vähentäväksi varaukseksi.
- Varmaan ihan tavallisia linjahäiriöitä saattaa olla, ne on niitä tavallisimpia syitä siihen, miksi Visa Electronit eivät ole maksutapahtumissa toimineet. Vähän samanlaisia häiriöitä kuin voi olla puhelinliikenteessä taikka verkkopalveluliikenteessä, selittää pankinjohtaja Kirsi Välimäki Tampereen Seudun Osuuspankista.
Välimäen neuvo onkin varata käteistä mukaan.
- Tietysti Visa Electron -korttiasiakkaiden kannattaa varautua aina pitämällä rahaa lompakossa. Kortin luonne on sellainen, että se käy kurkkasemassa sitä katetta, ja nämä häiriöt saattavat juuri kohdistua Visa Electron -kortin käyttäjiin.
Visa Electron -kortin käyttäjiä askarruttaa, mitä tehdä, jos turhat varaukset vievät katteen koko tililtä. Tai mitä tapahtuu suoraveloituksessa oleville laskuille, jotka ovat vaarassa jäädä maksamatta?
- Jos tilanne on sillä tavoin harmillinen, että asiakkaalle koituu siitä paljonkin harmia, niin kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä omaan pankkiin. Me pystymme purkamaan niitä varauksia, kun me katsomme kokonaisuuksia ja pystymme reagoimaan niihin asioihin, kun asiakas ottaa yhteyttä. Pääsääntöisesti tällaiset häiriöt pyritään korjaamaan ohjelmallisesti, automaattisesti, Välimäki kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.