Turismi kasvaa kohisten Etelä-Karjalassa
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset ovat jälleen lisääntyneet merkittävästi Etelä-Karjalassa. Yöpymisten määrän kasvu on maakunnassa aivan omaa luokkaansa Suomen mittakaavassa.
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset ovat jälleen lisääntyneet Etelä-Karjalassa merkittävästi.
Tilastokeskuksen mukaan yöpymisten määrä kasvoi toukokuussa Etelä-Karjalassa 28 prosenttia, mikä on koko maan lukuihin verrattuna omaa luokkaansa. Seuraavaksi eniten yöpymiset lisääntyivät Kainuussa, 7 prosenttia.
Eniten yöpymismäärää kasvattivat venäläiset ja norjalaiset.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Imatra lisää vanhusten palveluasumista
Kaupunki selvittää uuden tehostetun palveluasumisyksikön perustamista. Yksikkö aloittaisi toimintansa vuonna 2015.
Liikuntapaikoille avustuksia Etelä-Karjalaan
Uudenmaan ELY-keskus myönsi avustuksia Imatralle, Parikkalaan ja Lappeenrantaan. Suurin avustussumma käytetään lähiliikuntapaikan rakentamiseen Imatran urheilutalolle.
Lappeenrannalle kaksi kuntamarkkinoinnin SM-voittoa
Kuntaliiton järjestämän kilpailun tuomaristo kiitteli etenkin Hynysenranta-videosovellusta, joka puhuttelee nuoria.
Tilintarkastaja moittii Luumäkeä
Tilintarkastajan mukaan Luumäen kunnalle on voinut tulla taloudellista vahinkoa, kun kunta jätti hakematta kirjaston peruskorjaukseen suunnitellun valtionosuuden. Kunnan mukaan asia oli usean henkilön hyppysissä, mutta vastuukysymykset olivat epäselviä.
Nimettömiin hiv-testeihin hakeutunut ennakoitua enemmän nuoria
Alkuun palvelun arveltiin olevan suosittu keski-ikäisten seksituristien keskuudessa.
Avoimia työpaikkoja vuodentakaista vähemmän
Etelä-Karjalassa tarjolle tulleiden työpaikkojen määrä on kutistunut viime vuodesta. Nuorisotyöttömyys on sitkeää Lappeenrannan seudulla.
Eksote välttelee irtisanomisia
Tulevat muutokset Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin palvelurakenteessa ja organisaatiossa voivat johtaa henkilöstön vähentämiseen. Eksote vähentää henkilöstöä niin, että eläkkeelle siirtyvien tilalle ei välttämättä palkata uusia.
Onko tämä rypsin ja rapsin viimeinen vuosi?
Keltaisena aaltoileva kukkameri ei välttämättä korista tienvarsia enää ensi vuonna. EU kielsi torjunta-aineet, joita käytetään nimenomaan öljykasvien tuholaisten torjuntaan.
Veriveljet nähdään ensi vuonna Imatralla
Maailmalla menestystä niittänyt musikaali Veriveljet rantautuu Imatran teatterin ohjelmistoon ensi vuoden tammikuussa.
Lappeen koululla vesivuoto
Uudessa Lappeen koulussa on päässyt lattianpesuvettä viemärin läpivientiin. Mahdollisia työvirheitä etsitään nyt muistakin paikoista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.