Oulu |

Turistit uhmaavat pakkasta Kiutakönkäällä

Lähes 40 asteen pakkanenkaan ei pelota matkailijoita, jotka haluavat nähdä Kiutakönkään. Ensimmäistä kertaa hurjassa pakkaskelissä patikoinut hollantilaisryhmä ihasteli kylmää keliä.

 Ryhmä turisteja vierailee Kiutakönkäällä lähes 40 asteen pakkasella.
Video

Keskiviikkoaamuna kahdeksan aikoihin elohopea laski Kuusamon Kiutakönkäällä -38,7 asteeseen. Kuivasta kelistä huolimatta retkeilyä innokkaasti ympäri vuoden harrastava kuusamolainen Markku Ojala marssi aamupäivän pakkasessa kohti köngästä, jonka pakkanen on jäädyttänyt lähes kokonaan.

- Tällainen keli ei ole ollut minulle koskaan ongelma. Suorastaan nautin tällaisesta talvisäästä, Markku Ojala vakuuttelee.

Ojalan mukaan pakkasessa liikkumisessa ratkaisevinta on vaatetus.

- Villasukkaa, toppavaatetta, hengityssuojaa. Näillä varustuksilla tarkenee. Ja kun tarpeeksi kauan viettää aikaa kylmässä, siihen tottuu, Ojala sanoo.

Kiutakönkäälle suunnisti keskiviikkona myös ryhmä hollantilaisia matkailijoita. Ensimmäistä kertaa hurjassa pakkaskelissä patikoinut ryhmä ihasteli kylmää keliä - Ojalan tavoin hyvässä varustuksessa.

- Olimme onnekkaita, kun sattui tällaiset ennätyspakkaset, Annet van Loon naurahtaa.

- Nenä ja varpaat ovat jäässä. Muuten menee hyvin, van Loon toteaa varttitunnin Kiutaköngästä ihailtuaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä