Turku houkuttelee risteilijöitä
Turku houkuttelee risteilymatkustajia tällä viikolla Yhdysvaltain Miamissa. Yhdessä viiden muun suomalaisen satamakaupungin kanssa Turun satama osallistuu maailman suurimpaan risteilyalan tapahtumaan. Turku kertoo satamansa risteilymahdollisuuksista ja markkinoi tämänvuotista Euroopan kulttuuripääkaupunkitarjontaansa.
Viime vuonna Cruise Shipping Miami -tapahtumaan osallistui lähes tuhat näytteillepanijaa ja kymmenisentuhatta kävijää eri puolilta maailmaa.
Turun aiemmat osallistumiset Miamin risteilymessuille ovat vähitellen kantaneet hedelmää, ja lisänneet vuosittaisia risteilyalusvierailuja, kertoo Turun satamakapteeni Kari Riutta
-Tulevana kesänä meillä on suhteellisen mukava tilanne.Tällä hetkellä Turkuun on varmasti tulossa seitsemän risteilyalusvierailua, ja yleensä lisäksi tulee aina muutama alus vielä matkan varrella. Monasti tulee pienempiä risteilyaluksia tai luksusjahteja.
Riutta kertoo, että kesän vierailualusten joukossa on suurin matkustaja-alus, mikä koskaan on käynyt Turun satamassa.
- Artania -niminen alus on pituudeltaan 230 metriä, ja se vierailee Turussa kahdesti kerran elokuussa ja kerran syyskuussa.
Riutta vakuuttaa ennätysaluksen pääsevän hyvin Turkuun kapeaa saaristoväylää pitkin.
- Me ollaan luotsien kanssa simulaattorissa tämä alus ajettu. ja se tuli ihan hyvin, mutta emme halua ottaa mitään riskejä, ja siksi aluksen kulku loppumatkasta varmistetaan kahden hinaajan voimin, sanoo Riutta.
Riutan mukaan Turku ei ole luontaisesti Itämeren risteilyalusten reitillä kuten Helsinki, Tukholma,Tallinna, Pietari ja Kööpenhamina.
-Turkuun on poikettava pitkää, kapeaa saaristoväylää myöten, joten meidän on houkuteltava laadulla aluksia omaan satamaamme. On tarjottava henkilökohtaista ja räätöityä palvelua, jotta pystymme kilpailemaan muiden kaupunkien kanssa. Tarjoamme esimerkiksi matkustajille ilmaisen bussikuljetuksen satamasta kaupungin keskustaan kauppatorille ja takaisin.Tätä etua ei juurikaan muissa satamissa ole, ja se on saanut hyvän vastaanoton risteilyvarustamoissa, toteaa Riutta.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Salossa hellettä
Kevään ensimmäinen hellepäivä Varsinais-Suomessa koettiin maanantaina.
Nousiaisten suursikala lupaa vain vähäisiä hajuhaittoja
Sianlihantuotanto laskee. Grillimakkarat loppuu kesällä kaupoista. Mutta sikalaa ei saa rakentaa Nousiaisiin.
Samasta potista voisi jakaa useammalle mielenterveyspotilaalle
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Kelan korvauskäytännöistä mielenterveyskuntoutuksessa. Elorannan mukaan käytännöt ovat vinksallaan.
Huonon onnen miinantorjuja matkaa Suomeen "reppuselässä"
Kaksi vuotta myöhässä oleva alus saapunee Suomeen toukokuun lopulla rahtilaivalla. Aluksen rakentanut telakka ehti valmistuksen aikana jäädä kolme kertaa tulvan alle.
Deodorantti siivitti Tero Laaksosen kamppailulajien huippujärjestöön
Turkulainen kamppailulajien spesialisti Tero Laaksonen on kutsuttu alan kansainväliseen huippujärjestöön.
Tulipalo vaati hengen Loimaan Mellilässä
Omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Päivystävän palomestarin mukaan palossa on yksi henkilö menehtynyt.
Suomalaistutkijat löysivät rintasyövän leviämistä estäviä yhdisteitä
Hepariinin kaltaiset aineet hidastavat luustoetäpesäkkeiden muodostumista. Tehdyt hiirikokeet osoittivat, että hepariinin kaltaisilla yhdisteillä voidaan mahdollisesti estää rintasyövän leviäminen luustoon.
Teijon vesihuolto paranee
Salo suunnittelee vesihuoltolinjan rakentamista Teijon kylän ja kaupungin keskustaajaman välille. Hankkeen kustannusarvio on noin kolme miljoonaa euroa.
SDP linjaa toriparkkikantansa
SDP:n valtuustoryhmä päättää maanantai-iltana Turun toriparkin kohtalosta. Ilman demareita kauppatorin maanalaisen pysäköintilaitoksen mahdollistava kaavamuutos ei saa riittävää kannatusta.
Doan näytti kapteenin mallia - Korpikoski uurasti
Shane Doan näytti esimerkkiä, kun Phoenix Coyotes nappasi ensimmäisen voittonsa lännen konferenssifinaaleissa ja kavensi otteluvoitot 1-3:een.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.