Turun imago koheni kulttuurivuoden myötä
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 Turussa oli tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä onnistunut. Peräti 87 prosenttia vuoden tapahtumiin osallistuneista suomalaisista arvioi kokemuksensa vuodesta erittäin tai melko positiivisiksi.
Kulttuuripääkaupunkivuoden koordinoinut Turku 2011 -säätiö on tilannut Taloustutkimukselta kaikkiaan viisi valtakunnallista tutkimusta, joissa on kysytty osallistumista ohjelmaan sekä Turun imagoa ja tunnettuutta kulttuuripääkaupunkina. Ensimmäinen kysely tehtiin jo vuonna 2009.
- Voisi sanoa, että Turku 2011 oli neljän tähden kulttuuripääkaupunki, sanoo Taloustutkimuksen Turun aluejohtaja Merja Tuominen.
Ystävänpäivänä julkistettu tutkimus oli viimeinen kulttuuripääkaupunkivuodesta tehty valtakunnallinen asukaskysely. Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi tammikuussa 2012 kaikkiaan 2459 iältään 15–79 -vuotiasta suomalaista.
Turun imagoon kohennusta
Kulttuuripääkaupungin tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistuneet suomalaiset tulivat Turkuun usein juuri kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelman takia. Kulttuuripääkaupunki vaikutti erittäin tai melko paljon päätökseen matkustaa Turkuun 58 prosentilla kulttuurivuoteen osallistuneista suomalaisista.
Prosenttiyksikön tärkeämpi syy oli tuttavien ja sukulaisten tapaaminen.
Kyselyn perusteella Turun imago on kulttuuripääkaupunkivuoden ansiosta muuttunut parempaan suuntaan. 38 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että vuosi vaikutti myönteisesti heidän käsitykseensä Turusta. Turkulaisista 64 prosenttia katsoo Turun ilmapiirin parantuneen.
Myös turkulaisten kiinnostuneisuus kotikaupunkinsa kulttuuritarjontaa kohtaan koheni. Turkulaisista yli 50 prosenttia on nyt aiempaa kiinnostuneempi kulttuurista.
Yleisömäärä nousee yli 2 miljoonan
Kulttuuripääkaupunkivuoden yleisömääräksi arvioitiin vuoden päätyttyä noin kaksi miljoonaa käyntiä vuoden aikana. Taloustutkimuksen kyselytutkimus vahvistaa aiemmat arviot: kyselyn perusteella suomalaiset ovat osallistuneet Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen yli 1,9 miljoonaa kertaa.
- Kun tähän lukuun lisätään vielä itse kyselytutkimuksen ulkopuolelle jääneiden lasten ja vanhusten käyntimäärät sekä ulkomaalaiset kävijät, ylitämme tavoitteemme eli kaksi miljoonaa käyntiä, sanoo Turku 2011 -säätiön tutkimus- ja kehityspäällikkö Jukka Saukkolin.
Kävijälukuja lasketaan Suomen eri festivaaleilla ja tapahtumissa eri tavalla. Kulttuuripääkaupunki Turku on julkistanut yleisömääränsä käyntikertoina.
Käyntikertojen lisäksi Taloustutkimuksen tutkimuksesta selviää, että kaikkeen kulttuuripääkaupungin tarjontaan osallistuttiin 2,2 miljoonana päivänä ja että 2011-tapahtumissa käyneiden 15–79 -vuotiaiden suomalaisten määrä on noin puoli miljoonaa.
"Otetaan uusiksi"
Keskimääräinen suomalainen kävijä osallistui kulttuurivuoden tapahtumiin neljä kertaa.
Kulttuuripääkaupunkivuosi siis muutti Turkua, ja turkulaisia. Peräti 59 prosenttia turkulaisista on osittain tai täysin samaa mieltä siitä, että kulttuuripääkaupunkivuosi vahvisti heidän ylpeyttään kotikaupungistaan.
Lisäksi yli puolet turkulaisista – 52 prosenttia – on sitä mieltä tammikuussa 2012, että Turun kulttuuripääkaupunkivuosi tulisi toteuttaa uudestaan, mikäli se olisi mahdollista. Tosin 24 prosenttia on asiasta eri mieltä.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.