Turku |

Turun Inter haastaa hollantilaisjätin

Turkulaisten vastustajan FC Twenten joukkue vilisee nimimiehiä. Hollannin pääsarjassa kuudenneksi jäänyt Twente tekee uutta nousua tulppaanimaan huipulle. Inter lähtee otteluun ilman ykkösmaalivahtiaan, joka on sivussa loukkaantumisen vuoksi jopa pari kuukautta.

Mika Ojala
Veikkausliigassa loistavalta Mika Ojalalta odotetaan nyt kansainvälisiä näyttöjä. Kuva: Yle

Turun Inter aloittaa illalla Eurooppa-liigan karsintaurakkansa hollantilaisen FC Twenten vieraana. Yli 30 000 katsojaa vetävällä De Grolsh Veste -stadionilla odottaa tiukka vastus, sillä Twente kuuluu Hollannin kärkiseuroihin.

Inter pääsi suoraan Eurooppa-liigan toiselle karsintakierrokselle, sillä joukkue sijoittui viime kaudella Veikkausliigassa toiseksi. Interin joukkueenjohtaja Jani Meriläinen näkee suoran pääsyn toiselle karsintakierrokselle kaksijakoisena asiana.

- Ensimmäisellä kierroksella vastustaja olisi voinut olla vähän helpompi. Yksi lisäkierros karsinnoissa olisi tuonut myös enemmän rahaa seuralle, Meriläinen toteaa.

Vastassa on todellisia nimimiehiä

Turkulaisia odottaa tiukka iltapuhde, sillä kotijoukkue Twente vei Hollanin pääsarjamestaruuden muutama vuosi sitten. Viime kaudella Twente jäi liigassa vasta kuudenneksi, mutta Eurooppa-liigassa seura ylsi 16 parhaan joukkoon.

Yksi lisäkierros karsinnoissa olisi tuonut enemmän rahaa seuralle.

- Jani Meriläinen

- Tänä vuonna seura on tehnyt kovia satsauksia ja he pyrkivät takaisin Hollanin kärkiseuraksi, Meriläinen sanoo.

Englannin maajoukkuettakin valmentaneen Steve McClarenin luotsaaman Twenten kirkkain tähti Luuk de Jong vaihtoi hiljattain maisemaa. Joukkueeseen on kuitenkin hankittu uusia nimimiehiä. Alkavalla kaudella kotijoukkueen johtavia pelaajia ovat maajoukkuekonkarit Sander Boschker sekä Denny Landzaat.

Interin leirissä illan peliä odotetaan luottavaisin mielin, vaikka vastustaja on kovin mahdollinen karsintojen tässä vaiheessa. Turkulaiset nousivat vastikään Veikkausliigan kärkeen.

- Kaksi edellistä peliä on sujunut hyvin vähän hankalamman jakson jälkeen. Hyvillä mielin lähdemme illan peliin.

Bahne sivussa pitkään - näytönpaikka nuorille

Inter pääsee illan kamppailuun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Kokenut maalivahti Magnus Bahne tosin joutuu jäämään loukkaantumisen takia sivuun. Bahne on ollut selkäleikkauksessa ja toipuminen kestää pari kuukautta.

Torjuntavastuu lankeaakin nuoren Eemeli Reposen harteille.

- Toivotaan, että hän vastaa huutoon ja jatkaa samanlaisia otteita, mitä näimme JJK-pelissä. Menestys Euro-peleissä vaatii erityisesti hyvää maalivahtipeliä, Meriläinen sanoo.

Varman torjuntatyöskentelyn lisäksi Sinimustien menestys riippuu joukkueen tähtipelaajan Mika Ojalan vireestä. Ottelussa on Ojalalle myös henkilökohtaista panosta, sillä Meriläisen mukaan katsomossa on varmasti useita eri seurojen pelaajatarkkailijoita.

- Ojala on näyttänyt kykynsä jo Veikkausliigassa. Nyt häneltä odotetaan kansainvälisiä näyttöjä. Onnistumiset näissä peleissä varmasti nostavat jokaisen markkina-arvoa, Meriläinen uskoo.

Karsintakierroksen toinen osaottelu pelataan Kupittaalla 26.7.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä