Turku |

Turun palopommi osoittautui kiveksi

Turun entisen raitiovaunuhallin lattian alla ei ole sodanaikaista pommia. Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että kyseessä on noin metrin paksuinen kivi. Kiven läheisyydestä löytyi kuitenkin jäänteitä palopommista.

Epäilty pommi olikin metrinen kivi.
Epäilty pommi olikin metrinen kivi. Kuva: Puolustusvoimat

Viranomaiset arvelevat, että pommi on aikanaan räjähtänyt syvällä maan alla tekemättä suurempaa vahinkoa.

Komisario Bengt Lagerroos Varsinais-Suomen poliisista kertoo, että monikerroksista betonilattiaa purettaessa paikalla oli vain ns. pakollinen henkilökunta.

- Hommaa tehtii hiljaisuuden vallitessa ja oli siinä pikkaisen jännitystä. Puolustusvoimien räjähdekoira ilmaisi tutkimuksissa, että paikalla on merkkejä räjähteistä ja poliisin palokoira ilmaisi, että palavia nesteitäkin siellä on. Tästä syystä olimme tietysti kaikin puolin todella varovaisia.

Erinomainen testi yhteistyön toimivuudesta

Lagerroos sanoo, että operaatio oli hyvä harjoitus.

- Tämä testasi meidän yhteistyövalmiudet. Seuraavalla kerralla kaikki käy taas hieman helpommin.

Lähialue varauduttiin evakuoimaan mahdollisen pommin siirtämisen vuoksi. Evakuointia varten oli 200-250 ihmistä valmiina.

- Lisäksi Sigyn-salia, Forum Marinumia, Turun Linnaa ja satamaa varoitettiin mahdollisesta evakuoinnista ja alueen sulkemisesta, Lagerroos kertoo.

Poliisi ja Puolustusvoimat tekivät alueella tutkimuksia, sillä perimätiedon mukaan yhteen halleista olisi talvisodan pommitusten yhteydessä pudonnut suutariksi jäänyt lentopommi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä