Turku |

Turun Radio tutki EU-ehdokkaita

Varsinaissuomalaiset euroehdokkaat uskovat EU:n mahdollisuuksiin ympäristönsuojelussa. Sen sijaan monet ehdokkaat epäilevät EU:n talouspolitiikkaa.

Brysselin katutunnelmaa
Kuva: YLE / Touko Yrttimaa

Turun Radion uutiset tutki varsinaissuomalaisten ehdokkaiden mielipiteet Ylen vaalikoneesta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että monet ehdokkaista kokevat EU:n rahapolitiikan olevan liiaksi markkinatalouden vapauksia korostavaa ja elinkeinoelämän etuja myötäilevää.

Sen sijaan kaikki varsinaissuomalaiset ehdokkaat ovat yksimielisiä siitä, että EU:lle on annettava nykyistä enemmän toimivaltaa Itämeren suojelussa.

Varsinais-Suomesta on ehdolla Euroopan parlamenttiin karkeasti jaotellen kolmenlaisia ehdokkaita: euromyönteisiä, eurokielteisiä ja EU-sopeutujia. Varsinaissuomalaiset euromyönteiset ehdokkaat tulevat Kokoomuksesta, RKP:sta, Vihreistä ja ehkä yllättäen kaikki keskustalaiset ovat myös sitä mieltä, että EU on ollut menestys.

Kielteisimmin EU:hun suhtautuvat odotetusti perussuomalaiset ja vasemmistopuolueet SDP:tä lukuunottamatta. Tosin yksi vasemmistoliiton ehdokkaista, Ari Rajamäki pitää sekä EU:ta että eurorahaa erittäin positiivisena asiana.

Myös kristillistillisten Sari Essayah kokee itsensä euroskeptikoksi. Hän sopii sikäli hyvin samaan vaaliliittoon perussuomalaisten kanssa.

Varsinais-suomalaiset ehdokkaat ovat eniten erimielisiä EU:n kyvystä hoitaa talouskysymyksiä tasapuolisesti. Sen sijaan Ylen vaalikoneesta löytyy yksi kysymys, josta kaikki Varsinais-Suomen ehdokkaat ovat lähes yhtä mieltä: Väite, että EU:lle on annettava nykyistä enemmän toimivaltaa Itämeren suojelussa, saa kaikilta ehdokkailta puoltavan lausunnon.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä