Turku |

Turun toriparkki voimistuvassa vastatuulessa

Turun Kauppatorin asemakaavamuutosta koskevan valituksen kaatuminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivyttää toriparkkihanketta. Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin mukaan nyt otetaan aikalisä, mutta keskustan kehittämisestä ei voida luopua.

Näkymä Wiklundin kahvilasta Turun kauppatorille. Kuva: YLE Turku / Kalle Talonen

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arve (kok.) aikoo perehtyä perusteluihin eikä osaa vielä sanoa, mitä KHO:n päätös suoranaisesti tarkoittaa. Eri vaihtoehtoja halutaan pohtia rauhassa.

Ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen toteaa tiedotteessaan, että KHO:n päätös on valitettava lukko kehitykselle.

- Käytännössä kaupungilla lienee kaksi vaihtoehtoa: ensimmäinen vaihtoehto on, että teemme KHO:n edellyttämät lisäselvitykset ja asemakaava tuodaan uudelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi tarvittavilta osiltaan tarkennettuna, Virtanen kirjoittaa.

- Toinen vaihtoehto on, että ryhdymme valmistelemaan kauppatorin uutta asemakaavaa vain niiltä osin kuin sen sisältökysymykset ovat olleet kaupunginvaltuustossa ristiriidattomia. Vaihtoehdot ovat vielä avoinna, eikä valmistelulinjauksesta voi tässä vaiheessa sanoa mitään tarkempaa.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi maanantaina Turkuun kaavailtua toriparkkia koskevan valituksen. Turun kaupunginhallitus oli valittanut hallinto-oikeuden viimevuotisesta päätöksestä. Hallinto-oikeus hylkäsi kaupunginvaltuuston päätöksen Kauppatorin asemakaavan muutoksesta, koska oikeus piti kaavan selvitystyötä riittämättömänä.

Korkein hallinto-oikeus ei lähtenyt muuttamaan lopputulosta Turun kaupunginhallituksen valituksen johdosta.

Olavi Mäenpään valitus jätettiin tutkimatta, koska se ei KHO:n mukaan kohdistunut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulokseen.

Lähteet:
YLE Turku

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään asemies ampui katolta - yksi kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Ammuskelussa on kuollut yksi ja loukkaantunut kahdeksan henkilöä. Loukkaantuneista kahden tila on kriittinen, kertoo Keski-Uudenmaan poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä