Turku |

Turun uimavedet hyvälaatuisia EU-luokituksista huolimatta

Vastakkaisilta uimarannoilta otetut vesinäytteet voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Vesinäytteistä seurataan erilaisten bakteerien sekä sinilevän muodostumista uimavesissä.

Kyltin mukaan Sorttamäen uimarannan vesi on huonolaatuista.
Sorttamäen uimarannan vesi on EU-luokituksen mukaan huonolaatuista. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

EU:n asetuksen mukaan kaikilta uimarannoilta, joilla käy yli sata uimaria päivässä, on otettava vesinäytteet kerran kahdessa viikossa. Turussa EU-rannoiksi lasketaan Ekvallan, Ispoisten, Saaronniemen ja Sorttamäen uimarannat.

Terveystarkastaja Satu Ylhäinen uskoo, että Turun uimarantojen vedenlaatu on hyvä, vaikka tänä vuonna uimarannoille annetut EU-luokitukset kertovat toisin.

Esimerkiksi Hirvensalossa sijaitsevan Sorttamäen uimarannan vedenlaatu on EU-luokituksen mukaan huono.

- Sorttamäen EU-luokitus menee huonoksi tutkimuksissa käytettävän laskutavan takia. Yksittäisten heikkojen tulosten johdosta vedenlaatua pidetään huonona.

- Tulokset ovat kuitenkin olleet hyviä alkukesän osalta, Ylhäinen toteaa.

Sorttamäen vastarannalla sijaitsevan Ispoisten uimarannan vedenlaatu on EU-luokituksen mukaan kuitenkin hyvä, vaikka rantojen vesi on Ylhäisen mukaan pääosin samaa.

Uimavesien bakteeritasot pysyvät kurissa

Turun neljän EU-rannan lisäksi vesinäytteitä kerätään Brinkhallista, Kansanpuistosta sekä Maariasta. Ylhäinen toteaa, että vedenlaatua tarkkaillaan näytteiden lisäksi omiin aisteihin luottaen.

Yksittäisten heikkojen tulosten johdosta vedenlaatua pidetään huonona.

- Satu Ylhäinen

- Katson näkyykö vedessä esimerkiksi sieniä, leviä, jätteitä tai öljymäisiä kalvoja.

Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimuksen laboratorioon päätyvistä näytteistä seurataan sinileviä, kolibakteereja sekä suolistoperäisiä enterokokki-bakteereja.

- Ne kuvastavat vedenlaatua. Näytteistä selviää, onko vesissä esimerkiksi ulosteperäistä saastumista tai onko uimaveteen päässyt jätevettä, Ylhäinen toteaa.

Ylhäinen muistuttaa, että Turun uimavesien bakteeripitoisuuksissa näkyy harvoin nousuja. Hän toteaakin, että sinilevä on uimavesien kannalta suurin ongelma.

- Sinilevä saattaa kiusata vähän jokaisella rannalla, kun ilmat ja vedet lämpenevät.

- Jos löydämme rannoilta sinilevää, siitä ilmoitetaan kyllä sekä rannalla että Turun kaupungin nettisivuilla, Ylhäinen muistuttaa.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä