Turvallisuuden osaajille on kova kysyntä
Turvallisuusalan oppilaitos mielletään usein virheellisesti vartijakouluksi. Moderni turvallisuusalan opiskelu antaa valmiudet monenlaisiin työuriin.
Limingassa sijaitsevassa vanhassa emäntäkoulussa koulutetaan turvallisuusalan ammattilaisia. Oulun seudun ammattiopiston yksikkö on Suomen ainoa turvallisuuskoulutukseen erikoistunut toisen asteen oppilaitos. Limingassa koulutus tähtää turvallisuusalan perustutkintoon, mutta erikoistumalla opiskelija voi työllistyä moniin eri tehtäviin.
- Työllistyä voi muun muassa erilaisiin vartiointi- ja valvontatehtäviin, turvatekniikan asennustöihin, sekä pelastustoimen erilaisiin tehtäviin kuten palon ehkäisyyn ja pelastustoimen operatiivisiin tehtäviin. Täällä Limingassa olemme panostaneet erityisesti ympäristöturvallisuuteen, joka on tulevaisuuden ala, opinto-ohjaaja Panu Toivonen listaa.
Limingasta koulutuksen saaneet työllistyvät erinomaisesti, vaikka opiskelijamäärät ovat kasvaneet alun 45:stä liki 200:aan. Oppilaitoksesta valmistuneista 90 % työllistyy tai jatkaa opintojaan.
- Turvallisuusalaa pidetään miesvaltaisena, mutta se ei näy ainakaan täällä. Esimerkiksi peruskoulupohjalta aloittavista uusista opiskelijoista noin puolet on naisia. Naiset pärjäävät tällä alalla siinä missä miehetkin, Toivonen muistuttaa.
Lauantaina 11.2. vietetään perinteisesti valtakunnallista 112-päivää. Limingan ammattiopistolla järjestetään koko perheen 112-päivän tapahtuma, jossa yleisöllä on mahdollisuus tutustua muun muassa poliisin, pelastuslaitoksen ja vartijoiden työhön ja kalustoon. Lisäksi tapahtumassa voi tarkastuttaa käsisammuttimensa.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.