Tampere |

Turvapaikanhakijalapsia Mänttä-Vilppulaan

Mänttä-Vilppula ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Pirkanmaan TE-keskuksen kanssa tehdyn sopimuksen, jonka mukaan kaupunkiin tulee keväällä 7-15 vuotiaita turvapaikanhakijalapsia.

Sopimus mahdollistaa 20 lapsen vastaanottamisen. Alkuvaiheessa lapsia tulee kahdeksan.

Päätöksestä äänestettiin kahdesti, sillä palvelun tarjoava yritys tulee kilpailuttaa. Alkuperäisessä yhteistyösuunnitelmassa oli mukana myös lastensuojeluyksikkö Siivet Oy, joka vielä tässä vaiheessa jätettiin sopimuksen ulkopuolelle, kertoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arto Pirttilahti.

- Muutos kunnanhallituksen esitykseen tuli julkisen hankintalain ja kilpailutuksen vuoksi. Siivet Oy jätettiin itse päätöksestä pois kilpailutuksen takia, mutta sitä ei jätetä itse toiminnasta pois.

Lastensuojeluyksikköä hoitava taho kilpailutetaan, mutta Pirttilahden mukaan Siivet Oy on tällä hetkellä ainoa, joka palvelua pystyy tällä hetkellä Mänttä-Villpulassa tarjoamaan.

- Siivet Oy:llä on TE-keskuksen kanssa hyvä valmius lähteä asiaa viemään eteenpäin, Pirttilahti sanoo.

Myös Ruovesi näyttää vihreää valoa turvapaikanhakijalasten yksikön perustamiselle. Ruoveden kunnanhallitus käsitteli asiaa maanai-iltana.

Lähteet:
YLE Tampere

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä