Turvatoimet syynätään linnoissa - mystinen varkaus osoitti puutteita järjestelmissä
Hämeen keskiaikaisessa linnassa on lisätty valvontaa viime perjantain varkauden jäljiltä. Linnan näyttelyvitriinistä vietiin kaksi 1400-luvulta peräisin olevaa sormusta. Vaikka sormukset saatiin takaisin, käydään linnan turvatoimet nyt huolellisesti läpi.
Varkaus pelästytti Hämeen linnassa viime viikolla. Makasiinisalin vitriinistä oli kadonnut kaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta sormusta eikä vitriinissä ollut murtojälkiä. Sormukset palauttettiin salaperäisesti kirjekuoressa linnalle maanantaina. Poliisilla ei ole korujen palauttajasta tietoja ja asian tutkintaa jatketaan.
Viikonlopun yli linnassa oli ylimääräinen valvoja ja lisäksi linnan turvajärjestelmät käydään nyt huolella läpi. Tarkoituksena on muun muassa parantaa vitriien lukitusjärjestelmiä ja kameravalvonnan lisäämistä pohditaan, kerrotaan Museovirastosta.
Hämeen linnan turvajärjestelmät ovat peräisin 1980-luvulta. Linnassa on kameravalvontaa, mutta kaikkialla sitä ei ole edes mahdollista käyttää, kertoo intendentti Jouni Marjamäki Museovirastosta.
- Linnassa on kuitenkin osia, joihin ei voida kauheasti koskea, joten kameravalvonta on niissä teknisesti hankala toteuttaa. Mutta kyllä me näemme keitä linnassa vierailee.
Marjamäen mukaan osissa linnaa on ajantasaiset turvajärjestelmät ja kameravalvonta, mutta juuri siinä tilassa, mistä sormukset varastettiin kameravalvontaa ei ole.
Turvajärjestelyjen uusiminen kokonaan voi olla vaikeaa, sillä museovirasto on taloudellisesti ahtaalla. - Kaikki käydään nyt kuitenkin läpi ja tilannetta parannetaan, sanoo Marjamäki.
Varastetut sormukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaita
Perjantaina anastetut ja maanantaina takaisin saadut sormukset ovat peräisin 1400-luvulta. Ainakin toinen niistä on erittäin harvinainen Suomessa.
- Toinen näistä sormuksista oli niin sanottu ystävyys tai uskollisuussormus, jossa kaksi kättä pitää sydämestä kiinni. Tämäntyyppisiä sormuksia on löydetty Suomessa puolisen tusinaa, eli siinä mielessä on aika harvinainen sormus, kertoo yli-intendentti Jouni Kuurne Museovirastosta.
Sormukset ovat linnan 1950- ja 60-luvun restauroinnin aikaisia löytöjä. Koska ne liittyvät nimenomaan Hämeen linnaan, ovat ne linnan tutkimuksen kannalta merkittäviä.
Sormusten varastamisesta aiotaan ottaa opiksi ja Hämeen linnan lisäksi muidenkin linnojen turvajärjestelyt tarkastetaan, sanoo intendentti Jouni Marjamäki museovirastosta.
