Luonto |

Turvetuotantoalueen merkittävin onnettomuusriski on tulipaloriski

Turpeennostoalue syttyy kesällä helposti, varsinkin kun on kuiva sää. Paloriskiä lisäävät turpeenostossa käytettävistä koneista sinkoavat kipinät sekä tuuli.

Traktori ajaa turvesuolla.
Kuva: Yle

Turpeennoston käynnistyminen tietää paloriskin kasvua turvesoilla. Riskialtteinta on työskentely pitkään jatkuneen poutajakson aikana. Jos lämpöä hohkaavalla suolla tuuli yltyy yli kymmeneen metriin sekunnissa, on työt keskeytettävä ja siirryttävä valvontatehtäviin.

Vaikka Etelä-Pohjanmaalla on ollut isojakin turvepaloja, toistaiseksi ne on pystytty rajaamaan asutuksen ulkopuolelle.

- Ei nyt yhtäkkiä tule mieleen, että olisi rakennukset esimerkiksi ollut vaarassa. Mutta hyvin usein tuli pääsee pikkuisen matkaa metsikköä ja siinä sitten on ne omat vaikeutensa, jos tulee latvapaloja ja niin edelleen, sanoo Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Kari Pajuluoma.

Pelastuslaitoksella on melko hyvät järjestelmät turvepaloja vastaan. Lisäksi apuun saadaan helikoptereita ja siten hankalimmissa tilanteissa paloa saadaan rajattua. Suurimmat haitat asutukselle turvepaloissa ovat lähinnä savuhaittoja, koska savunmuodostus voi olla tilanteessa valtava.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä