Keski-Suomi |

Turveyrittäjille kasataan kriisipakettia

Koneyrittäjien liitto kasaa parhaillaan kriisipakettia sateisen kesän vuoksi vaikeuksiin joutuneiden turveyrittäjien tueksi. Liiton arvion mukaan noin kolmasosalla turveyrittäjistä on kriittinen tilanne.

Sininen traktori vajonnut turvesuohon jyrsin perässä. Sateen kastelemat suot eivät kestä traktorilla työskentelyä.
Kuva: Kalle Heikkinen / Yle

Liiton mukaan varsinkin nuorilla, vasta muutama vuosi sitten alalle tulleilla yrittäjillä konkurssi voi olla ainoa mahdollisuus nykytilanteessa.

Todella huolestuttava tilanne on osalla turveyrittäjistä. Kassat on kuivina ja kyllä näille yrityksille konkurssi voi olla ainoa vaihtoehto.

- Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen

- Kelit teki tepposet ja monilla soilla turvetuotanto on jäänyt minimiin. Todella huolestuttava tilanne on osalla turveyrittäjistä. Kassat on kuivina ja kyllä näille yrityksille konkurssi voi olla ainoa vaihtoehto, sanoo Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen.

Rahoittajiin yhteys mahdollisimman pian

Kriisipaketissa turveyrittäjille annetaan toimintaohjeita tilanteen selvittämiseksi.

- Se lähtee siitä, että yrityksiä rohkaistaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tekemään asialle jotakin ja yleensä ensimmäinen ohje on, että yhteys rahoittajiin on otettava mahdollisimman pian. Jos näköpiirissä on, että raha ei riitä maksuihin ja koneiden lyhennyksiin, niin se on aina hyvä ottaa aikaisessa vaiheessa yhteyttä, koska rahoitusasiat vievät viikkoja tai kuukausiakin ja sitä kautta vältetään isommat ongelmat, kertoo Piirainen.

Koneyrittäjät toivovat myös, että Finnvera helpottaisi yrittäjien ahdinkoa myöntämällä niin sanottuja suhdannelainoja. Niissä yrittäjä voisi ostaa lainan vakuuden samaan tapaan kuin vuosina 2008-2009.

Valtiovallalta koneyrittäjät toivovat tukea työvoimakoulutukseen, jotta alalla saataisiin pysymään työvoimaa kriisistä huolimatta.

Turvetuotannon riskejä jaettava

Piiraisen mielestä turvetuotanto on erittäin suurten ulkoisten riskien ala ja tämän kesän rankat sateet ovat iskeneet rajusti alan kannattavuuteen.

- Riskiä pitäisi pystyä jakamaan turvetuottajan ja - urakoitsijan välillä. Nythän käytäntö on, että turveurakoitsija tekee turvetuotantoon liittyviä töitä kuten suon karheamista, turpeen kääntämistä ja kasaamista. Jos sitten tulee kova vesisade, menee monien päivien työ hukkaan. Siitä syntyy vain kuluja ja riskin kantaa urakoitsija yksin.

Piiraisen mielestä alaa pitäisi kehittää jatkossa niin, että myös isot turvetuottajat kuten Vapo ja Turveruukki kantaisivat osansa riskistä.

- Kun suolla on tehty turvetuotantoon liittyviä töitä, niin kyllä siitä joku osa, puolet tai joku muu osa siitä tehdystä työstä pitäisi turveurakoitsijalle korvata ja näin jakaa riskiä.

Mikäli tilanne pysyy nykytolalla Piirainen pelkää, että alalla on edessä työvoimapula.

- Jos tilannetta ei saada paranemaan, niin veikkaisin, että turveurakoitsijoita etsitään kissojen ja koirien kanssa lähivuosina eli turveurakoitsijoista tulee oikeasti puute.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä