Tuskan ohjelmistoon viime hetken muutoksia
Yksi perjantain esiintyjistä, yhdysvaltalainen Animals as leaders on myöhästynyt lennolta, eikä pääse esiintymään Helsingin Suvilahdessa tänään alkaville Tuska-festivaaleille. Myös toisen yhdysvaltalaisen bändin, Lamb of Godin sunnuntainen keikka on vaakalaudalla laulajan pidätyksen takia.
Lamb Of Godin laulaja Randy Blythe on pidätetty Prahassa. Yhtyeen eilinen keikka Prahassa on peruttu pidätyksen vuoksi.
Tuskan organisaatio odottaa asiasta virallista tietoa ja tiedottaa sunnuntain ohjelmistosta sen jälkeen.
Animals as leadersin tilalle saapuu lyhyellä varoitusajalla helsinkiläinen Barren Earth, joka esiintyy jo tänään iltapäivällä.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
EVAn raportti: Lahdessa kaavoitus nopeinta, Espoossa ennätyshidasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta esittää tuntuvia keinoja kaavoitustyön nopeuttamiseksi.
Klaukkalan vauvasurmasta epäilty äiti mielentilatutkimukseen
Hyvinkään käräjäoikeus on tänään tiistaina antanut välituomion viime kesänä Klaukkalassa tapahtuneesta kahden vastasyntyneen surmasta. Vauvojen äidin todetaan syyllistyneen kahteen murhaan ja kahteen hautarauhan rikkomiseen. Ennen tuomiota äidille tehdään mielentilatutkimus.
Mätäjoen taimenet olivat juuri kypsymässä lisääntymiskykyisiksi
Mätäjoen myrkkypäästö osui juuri joen tärkeimpään osaan. Kalaharrastajilla oli kovat odotukset, että Mätäjoesta saataisiin aito taimenjoki. Työ joen kunnostamiseksi on osittain mennyt hukkaan.
Pahoitteleva Teknos lupaa rahaa Mätäjoen pelastamiseen
Maaliyhtiö Teknoksen mukaan Talin siirtolapuutarhan pohjoispuolella tapahtuneessa liuotinpäästössä on kyse inhimillisestä erehdyksestä. Liuotetta pumpattiin yhden työntekijän virheen takia suoraan sadevesiviemäriin
Poliisi tutkii Mätäjoen myrkkyvuotoa: Vakavin tapaus vuosiin
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Mätäjoen myrkkyvuodosta. Vuoto havaittiin maanantaina iltapäivällä, kun vedessä kellui kuolleita kaloja. Myrkky on Teknoksen tiloista vuotanutta liuotinta. Poliisi kuvailee tapausta vakavimmaksi laatuaan vuosikausiin Helsingissä.
Robottiautot tulevat - oletko valmis?
Liikenteen automatisoinnilla voitaisiin säästää miljardeja euroja vuosittain. Autojen tekniikka alkaisi olla valmis, mutta robottiliikennne on toistaiseksi laitonta.
Uusi lastensairaala kaavoitetaan pikavauhtia
Lastensairaala halutaan rakentaa Lastenklinikan ja Naistenklinikan väliin. Kipeästi kaivatun uuden lastensairaalan kaavoitustyö on aloitettu. HUS on jättänyt sairaalasta kaavamuutoshakemuksen ja Helsinki tekee kaavoitustyön verrattain nopealla aikataululla.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa Klaukkalan vauvasurmista
Syyttäjä vaatii virolaistaustaiselle naiselle elinkautista vankeustuomiota kahden vastasyntyneen lapsensa vuoden takaisista murhista.
Helsingin Talissa tuoksuu tärpätti - Mätäjokeen vuotanut myrkkyä
Silminnäkijöiden mukaan Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja. Pelastuslaitoksen mukaan aine on todennäköisesti vuotanut läheisistä Pitäjänmäen teollisuuslaitoksista.
Vantaan bussiliikenne palaa lähes normaaliksi tiistaina
Lakossa olleet kuskit palaavat töihin tiistaina ja aloittavat neuvottelut. Myös työnantaja uskoo, että kaikki Veolian liikennöimät linjat saadaan ajettua, jos kuljettajat saapuvat töihin.
