Tutkija: Itämeren turvallisuusrakenne murtumassa
Itämeren turvallisuusrakenne on murtumassa, arvoi tutkija Timo Hellenberg Aleksanteri-instituutista. Uhkakuvat ovat monimutkaisempia ja vaativat aiempaa enemmän viranomaisten välistä yhteistyötä. Suomessa tutkijat ovat esittäneet mm. valmiusviraston perustamista valtioneuvoston kanslian yhteyteen ja sitä tukevan turvallisuusneuvoston rakentamista.
Itämeren turvallisuustilannetta tutkinut Timo Hellenberg on sitä mieltä, että Itämeren turvallisuustilanne on muuttumassa.
- Tietyllä tavalla vanha turvallisuusrakenne, jossa voidaan selkeästi jaotella sisäiset turvallisuusuhat ja toisaalta maan arajojen ulkopuolelta tulevat uhkakuvat - tämä malli on murtumassa ja näin ollen se haastaa meidän perinteisen kriisinhallinnan aivan uudella tavalla.
Hellenbergin mukaan tulevaisuudessa laivaliikenteen suurimmat riskit kohdistuvat nimenomaan matkustajaliikenteeseen, jonka turvallisuutta pitäisi hänen mielestään ehdottomasti parantaa.
- Vertaisin matkustajaliikennettä lentoliikenteeseen. Jos katsotaan turvallisuusmääräyksiä, joita lentoliikenteessä on tehty, on selvää, että matkustajaliikenne merillä on jäänyt puolitiehen.
Hellenbergin mukaan turvallisuuden parantamiseen täytyy ryhtyä heti jo kansallisella tasolla eikä jäädä odottamaan EU-direktiivejä. Avainasemassa on hänen mukaansa yhteistyö viranomaisten ja laivayhtiöiden välillä. Erilaiset uhkakuvat tulisi kartoittaa ja niiden torjumista harjoitella.
Hellenbergin mukaan valtioneuvosto on tukenut jo voimakkaasti tämän tyyppistä tutkimustyötä. Samoin EU:n komissio on rahoittanut Itämeren kriisitutkimusta, jolle on jo jatkohanke käynnissä.
Kaappaus vauhdittaa uudistuksia
Timo Hellenberg ei ollut yllättynyt Ruotsin laivakaappauksesta. Sen sen sijaan hän kummeksuu tapaa, jolla kaappaus on pyritty pitämään piilossa julkisuudelta.
Hellenberg uskoo, että kaappaus vauhdittaa uudistuksia, jotka liittyvät matkustajien tarkastamiseen sekä laivojen työntekijöiden perehdyttämiseen erilaisten uhkatilanteiden varalta.
Hellenberg ei usko, että kaappaukset Itämerellä yleistyvät. Hän muistuttaa kuitenkin, että Itämeri ei poikkea muista Euroopan meristä, minkä vuoksi tällaiset uhkakuvat pitää huomioida ja niihin pitää varautua.
- Olkoonkin, että suomalaisia ei suoraan uhata, niin saattaa olla, että välillisesti joudutaan, kuten tässäkin tapauksessa, tällaisen riskin kohteeksi.
Hellenberg korostaa, että tulevaisuudessa viranomaisten täytyy kyetä aiempaa monimutkaisempien ja enemmän usean viranomaisen yhteistyötä vaativien kriisien hallitsemiseen. Tärkeää on mm. se, että määritellään, kenelle merellä tapahtuva kriisinhallinta kuuluu.
- Ruotsihan on lähtenyt rohkeasti liikkelle, ja lähtenyt kehittämiään järjestelmiä, joissa yksi viranomainen pystyy vastaamaan tällaiseen uhkakuvaan, oli se sitten terrorismi, luonnonkatastrofi tai laaja-alainen pelastustehtävä.
Hellenberg sanoo, että myös Suomi on asiassa oikealla suunnalla ja että tutkijoiden esitykset toimenpiteistä otetaan huomioon. Tutkijat ovat esittäneet mm. valmiusviraston perustamista valtioneuvoston kanslian yhteyteen, ja sitä tukevan turvallisuusneuvoston rakentamista.
Timo Hellenberg työskentelee Aleksanteri-instituutissa. Hänen on erikoistunut mm. pelastustoimeen, terrorismin torjuntaan, luonnonkatastrofeihin ja hallitusten väliseen yhteistyöhön. Aleksanteri-instituutti on valtakunnallinen, Helsingin yliopiston alainen Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.