Tutkija: Lukumäärän sijaan pitäisi pohtia kuntien tehtäviä
Hallintotieteiden tohtori Lotta-Maria Sinervo Tampereen yliopistosta arvostelee hallituksen kuntauudistusesitystä. Sinervon mielestä kuntatalouden ongelmat eivät juonna kuntien suuresta määrästä vaan niille määrättyjen tehtävien paljoudesta suhteessa vähäisiin resursseihin.
Hallituksen asettama virkamiestyöryhmä on esittänyt Suomeen jäävän tulevaisuudessa 69 kuntaa. Pirkanmaan nykyiset kunnat muodostaisivat jatkossa seitsemän kuntaliittymää.
Työryhmän esityksen pohjana on kuntien määrällinen supistaminen, mikä on tamperelaisen hallintotieteiden tohtorin Lotta-Maria Sinervon mielestä omituinen lähtökohta.
- Kuntien määrän rajaaminen ei suoraan pelasta kuntapalveluja. Vähempi määrä kuntia ei takaa tyytyväisempiä kuntalaisia tai parempia palveluja.
Valtio on viime vuosien aikana lisännyt kunnille asetettuja tehtäviä. Sinervon näkemyksen mukaan tehtäviä on annettu rahoitukseen nähden liikaa, ja kuntatalouden ongelmat kumpuavat juuri tästä epäsuhdasta.
- Lisäresursseja kunnille tuskin on tulossa, joten tehtävät pitäisi perata uudelleen läpi. Kuntatalouden suurin ongelma on se, että tehtävät ja niiden rahoitus ovat epätasapainossa. Sillä ei ole mitään tekemistä kuntien lukumäärän kanssa. Pelkästä kuntien määrän pyörittelemisestä on vaikea löytää hyötyjä, varsinkaan jos katsoo kuntalaisen näkökulmasta.
Suur-Tampere hyödyttäisi vain Tamperetta?
Kuntauudistusten on sanottu olevan paikoin välttämättömiä palvelujen säilyttämiseksi. Tutkija ei kuitenkaan usko, että esimerkiksi Suur-Tampere toisi onnea Tampereen ympäristön kehyskunnille.
- Hyvin toimeentulevissa kunnissa kuten esimerkiksi Nokialla, Lempäälässä ja Pirkkalassa palvelut saattaisivat päinvastoin siirtyä kauemmaksi. Suur-Tampereessa ensisijainen hyötyjä olisi Tampere ja muut jäisivät vähemmälle.
Tampereen näkökulmasta katsottuna yhdistyminen toisi kasvavalle velkamäärälle enemmän maksajia ja saattaisi helpottaa esimerkiksi elinkeinopoliittiisia kehittämistehtäviä, Sinervo pohtii.
- Toisaalta jos ajatellaan kasvukeskuksen lähellä sijaitsevia kuntia, on hyötyjä todella vaikea nähdä. Miten sellaiset kunnat, jotka eivät nykyiselläänkään pärjää, pärjäisivät jatkossa? Eihän yhdistyminen resursseja tuo.
Salamyhkäistä soutamista ja huopaamista
Kuntauudistusesityksen valmistelua Lotta-Maria Sinervo arvostelee salamyhkäiseksi.
- Tässä on edetty aika erikoisesti. Väliin on väläytelty erilaisia pakkovaihtoehtoja, jotka onkin sitten yhtäkkiä peruttu. Tämä ei ole ollut niitä kaikista avoimimpia ja läpinäkyvimpiä prosesseja.
Siitä tutkija on hallituksen kanssa yhtä mieltä, että jonkinlaiselle uudistukselle on tarvetta.
- Uudistus pitäisi kuitenkin tehdä oikein. Varmasti on niitäkin kuntia, joita liitos houkuttelee ja joilla on siihen tarvetta. On kuitenkin vaikea nähdä, miksi liitoksia halutaan tehdä niilläkin alueilla, joilla siihen ei ole tarvetta. Nähtäväksi jää, lähdetäänkö tässä loppukädessä pakottamisiin.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.