Ulkomaat |

Tutkija terrorismin taustoista: "Euroopasta puuttuu johtajuus"

Ylen aamu-tv:n haastattelema ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi, että Eurooppa ei ole käyttänyt kaikkea potentiaaliaan terrorismin vastustamisessa. Puutteita on ollut johtajuudessa ja tietojen vaihdossa. Aaltolan mukaan Euroopalla olisi nyt tarve ryhdistäytyä.

Video: Mika Aaltola
08:46
Turvataso on ollut korkealla Bryselissä mutta siitä huolimatta terrori-iskut onnistuivat. Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus-tutkimusohjelman ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi Euroopan suurten kaupunkien haavoittuvuutta terrorismille. Video: Yle

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan mukaan Eurooppa ei ole ollut tarpeeksi yhtenäinen.

–  Eurooppa on rakenteellisesti hajanainen ja monipäinen. Siinä on monenlaisia instituutioita ja paljon jäsenmaita, jotka vetävät vähän eri suuntiin, Aaltola kuvailee.

Aaltola luettelee käytännön toimia, jotka pitäisi nyt ottaa rivakasti työn alle. Esimerkiksi tiedustelua tulisi tehostaa ja tiedon pitäisi liikkua paremmin niin maiden sisällä kuin kansainvälisestikin. Usein maiden sisällä on erilaisia poliisiviranomaisia ja lainsäädäntöä, mikä hidastaa tiedonvaihtoa. Myös teknologia on kehittynyt ja mahdollistanut uusia tapoja päästä käsiksi terroristisoluihin, niitäkin pitäisi rohkeammin käyttää.

– Todennäköisyys tällaisille iskuille Euroopassa on myös jatkossa melko suuri, Aaltola muistuttaa. 

Aaltolan mukaan toimet täytyy tehdä tavoilla, jotka näkyvät kansalaisille ja vähentävät siten levottomuuden tunnetta. Tämä on tärkeää, sillä yhtenäisyyden vastakohtana on eristäytyminen. Sitä ruokkii terrorismin aiheuttama pelko ja se on myös terroristien tavoitteena.

– Helposti syntyy mielikuva, että eristämällä itsensä Euroopasta ja keskeisistä solmukohdista jotenkin pääsisi pälkähästä. Tosiasiassa nykymaailmassa tällainen ei ole mahdollista, Aaltola sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Kotimaa

München päivä ammuskelun jälkeen – suomalaismies paikan päältä: "Ei kannata alkaa liikaa pelätä tai hysterisoida"

Poliiseja Karplatzin aukiolla Münchenissä 23. heinäkuuta.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä