Terveys |

Tutkijat epäilevät kasvimyrkkyjen ja tarkkaavuushäiriön yhteyttä

Joidenkin vihanneksissa ja hedelmissä käytettyjen torjunta-aineiden jäämät saattavat lisätä tarkkaavuushäiriön riskiä lapsissa, olettaa yhdysvaltalais-kanadalainen tutkijaryhmä. Suoraa yhteyttä tutkijat eivät pystyneet osoittamaan.

Harvardin yliopiston ja Montrealin yliopiston tutkimukseen otti osaa yli tuhat amerikkalaislasta, iältään 8-15-vuotiaita. Lasten virtsasta etsittiin orgaanisten fosforiyhdisteiden jäämiä. Lapsista 119:llä oli todettu tarkkaavuushäiriö eli niin sanottu adhd-häiriö.

Tutkimusta johtaneen Montrealin yliopiston tutkijan Maryse Bouchardin mukaan nämä jäämät näyttävät vaikuttavan lapsen hermostoon ja näyttävät johtavan tyypillisiin adhd-häiriöihin, tarkkaavuusongelmiin, hyperaktiivisuuteen ja matalaan impulssikynnykseen.

- Emme kuitenkaan pysty vahvistamaan, että altistuminen torjunta-aineille aiheuttaa adhd-tarkkaavuushäiriön, Bouchard toteaa tiedotusvälineiden mukaan. Häntä eivät tutkimustulokset kuitenkaan suuresti yllättäneet.

Torjunta-aineiden käyttö maataloudessa on edelleen laajaa kehitysmaissa. Erityisesti usein näiden maiden lapset joutuvat alttiiksi maatalouden torjunta-aineille.

Useiden tuloksiin tutustuneiden tiedemiesten mukaan tutkimus on laaja, perusteellinen ja hyvin toimeenpantu, ja sen tulisi johtaa jatkotutkimuksiin adhd:n ja ympäristömyrkkyjen suhteesta. Amerikkalaistutkimuksen eivät tiedemiehet kuitenkaan vielä ehdota tiettyjen vihannesten ja hedelmien syönnistä luopumista.

Tutkimus julkaistaan yhdysvaltalaisen Pediatrics -julkaisun kesäkuun numerossa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Terveys

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä