Tutkijat: Itämeren lohen tila huolestuttaa
Maa- ja metsätalousministeriön asettaman lohityöryhmän mukaan Suomessa lisääntyvä Itämeren lohikanta on laskenut uhkaavasti viimeisen kahden vuoden aikana. Tarkkoja syitä kannan laskuun ei tunneta. Yhtenä suurimmista syistä pidetään lohien korkeaa poikaskuolleisuutta.
Tutkijaryhmä perustaa mietintönsä mm. kansainvälisen merentutkimusneuvosto ICES:n neuvonantoon sekä kotimaisiin tutkimustuloksiin. Tutkijaryhmän puheenjohtaja, RKTL:n ylijohtaja Eero Helle kuvaa tilannetta huolestuttavaksi.
- Tilanne on muuttunut aika nopeasti. Kun viime vuonna lohikantojen tilaa arvioitiin vuosien 2008-2009 aineistosta, niin tilanne näytti paljon valoisammalta kuin mitä viime vuonna saadut tiedot osoittivat toteutuneeksi, Helle sanoo.
Lohityöryhmän välimietintö valmistui maaliskuun alussa. Ryhmä jättää loppuraporttinsa elokuun lopussa, jolloin kannan laskun syistä odotetaan lisätietoa. Myös ICES:n keväällä valmistuva neuvonanto tuonee lisävalaistusta asiaan.
Sidosryhmät keskustelevat tilanteesta
Maa- ja metsätalousministeriö on aloittanut keskustelut eri sidosryhmien kanssa tilanteesta. Yhteensä 15 eri sidosryhmän edustajat kokoontuvat maaliskuussa vielä kaksi kertaa arvioimaan tilanteen vaikutusta mm. kevään kalastukseen. Vielä ennen eduskuntavaaleja tehtävistä päätöksistä joudutaan käymään kova vääntö, sillä edessä saattaa olla kalastusrajoitusten tiukentaminen.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.