Tiede |

Tutkijat: Valehtelijaa ei tunnista silmistä

Yläoikealle suuntautuvan katseen on uskottu kertovan valehtelusta, ylävasemalle katsovia silmiä on puolestaan pidetty rehellisyyden merkkinä.

Silmä.
Kuva: Arja Lento / Yle

Monet psykologit uskovat, että valehtelijan voi tunnistaa hänen silmistään: tutkijat uskoivat pitkään, että yläoikealle katsova ihminen valehtelee, kun taas ylhäälle vasemmalle katsovaa ihmistä pidettiin rehtinä totuuden puhujana.

Psykologien teorian mukaan oikeakätinen ihminen katsoo oikealle, kun hän kuvittelee asioita. Vastaavasti vasemmalle katsova oikeakätinen ihminen muistelee jotakin todellista asiaa, tutkijat ajattelivat.

Silmien liikkeiden ja ajattelun yhteyttä on käytetty hyväksi mm. neurolingvistisessä ohjelmoinnissa (NLP).

Skotlannissa Edinburghin yliopistossa ja Englannissa Hertfordshiren yliopistossa tehdyt tutkimukset romuttavat kuitenkin nämä teoriat: psykologian professori Richard Wisemanin mukaan silmien liikkeistä ei voi päätellä yhtään mitään ainakaan sen suhteen, valehteleeko puhuja vai ei.

Tutkijat testasivat teoriaa videoimalla vapaaehtoisia, kun he puhuivat. Osa puhui totta, osa valehteli. Videoita näytettiin toiselle ryhmälle, jonka jäseniä pyydettiin päättelemään valehtelijat vain silmien liikkeiden perusteella.

Tutkijoiden mukaan mitään yhteyttä silmien liikkeiden ja valehtelun välillä ei havaittu.

Tutkimustulokset on julkaistu Public Library of Science ONE -verkkojulkaisussa.

Tuoreimmat aiheesta: Tiede

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä