Tutkimukset rokotteiden haitoista alkoivat jo kuukausia sitten
Suomalaisneurologit ovatkin tutkineet sikainfluenssan, rokotteiden ja narkolepsian yhteyksiä jo kuukausien ajan. Tutkimustulokset ovat päätyneet kansainvälisen tiedejulkaisun julkaistavaksi.
Sikainfluenssan, rokotteen ja narkolepsian yhteyttä ryhdyttiin tutkimaan valtakunnallisesti, kun lastenneurologit nostattivat julkisuuteen yhteysepäilyn viikko sitten. He jättivät kertomatta, että samat tutkijat ovat tehneet omaa selvitystyötään jo kuukausia aikaisemmin. Tähtäimessä on ollut kansainvälinen tiedejulkaisu, jonne käsikirjoitus artikkelista on jo lähetetty.
Tutkimuksen tekovaiheessa epäilyttäviä tapauksia oli seitsemän, mikä mahtui normaaliin rajaan.
- Olemme selvitelleet infektion ja rokotuksen mahdollista yhteyttä narkolepsian syntyyn. Tutkijoita on kiinnostanut, voisiko tämä selittää narkolepsian syytä, sanoo Helsingin uniklinikan neurologi Markku Partinen.
Tutkimusartikkelilla oli kiire, ja tutkijat eivät halunneet pilata mahdollisuuksiaan saada nimiään arvostetulle areenalle levittelemällä asiaa laajemmalle.
- Tiedelehdissä on erittäin tarkka asia että ei saa kertoa mitään tai he eivät julkaise sitä lainkaan, Partinen selventää.
Epäilys kerrottiin viranomaisille kesäkuun lopussa, jolloin artikkeli alkoi jo olla pitkällä. Nyt julkaisun päätoimittaja saa harkita, julkaistaanko tutkimus, vaikka siitä kerrotaan nyt julkisuuteen.
Neurologit perustelevat valintaansa pistää tieteen teko viranomaiskovistelun edelle tiedeyhteisön tehokkuudella. Partisen mukaan narkolepsia-asia olisi saattanut pyöriä viranomaisten rattaissa, mutta jos tutkimus julkaistaisiin tiedelehdessä, viranomaisten pitäisi ottaa asia vakavasti.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Hyvinkäällä ammuttiin - yksi kuollut, 10 loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi nainen on kuollut ja useita ihmisiä on loukkaantunut vakavasti, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Osa loukkaantuneista on hengenvaarassa.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.