Tutkimus: Linnutkin pitävät hautajaisia
Kaliforniassa elävät närhet muistavat kuolleita lajitovereitaan äänekkäin menoin, tutkijat väittävät Discovery-kanavan uutisten mukaan.
Kalifornian yliopiston tutkijoiden mukaan kalifornianpensasnärhet näyttäisivät järjestävän jonkinlaiset hautajaiset kuolleille lajitovereilleen. Linnut kerääntyvät kuolleen närhen ympärille ja alkavat äännellä raivokkaasti, tutkijat kertovat.
Lintujen ääntely houkuttelee paikalle lisää kalifornianpensasnärhiä, minkä seurauksena kuolleen linnun luona on lopulta melkoinen kakofonia, tutkijat kuvailevat "hautajaismenoja".
Tutkijat arvelevat, että linnut yrittävät käyttäytymisellään ennen kaikkea viestiä kumppaneilleen alueella mahdolliseti piilevästä vaarasta - linnuthan eivät voi tietää, mihin niiden lajitoveri on kuollut, joten yhden yksilön kuolema voi merkitä vaaraa kaikille, tutkijat selittävät. Närhet käyttäytyvät samaan tapaan, kun ne havaitsevat vihollisiaan kuten pöllöjä.
Linnut välttelevät kuolinpaikkaa ainakin vuorokauden ajan "hautajaisten" jälkeen.
Aiemmat tutkimukset ovat vihjanneet, että mm. kirahvit ja norsut saattavat pitää jonkinlaisia muistojuhlia kuolleille lajitovereilleen. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että sekä nisäkkäiden että lintujen käyttäytymisen taustalla piilevät samat tekijät: yksilöiden välisten siteiden vahvistaminen ja mahdollisen vaaran välttäminen.
Tutkimus on julkaistu Animal Behaviour -lehdessä.
Tuoreimmat aiheesta: Tiede
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Suihkutettava litteä linssi saattaa mullistaa optiikan
Uuden menetelmän avulla on mahdollista tehdä jopa jalkapallokentän kokoinen linssi, sanoo suihketta kehittänyt insinööri.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Tutkijat: Stressi rumentaa naista
Mitä suurempi stressi, sitä vähemmän puoleensavetävät kasvot. Näin karun havainnon teki akatemiatutkija Markus J. Rantalan tutkimusryhmä mitatessaan naisten stressihormonitasoja ja kasvojen puoleensavetävyyttä.
Uusi muurahaislaji hämmästyttää tutkijoita
Filippiineiltä on löydetty uusi muurahaislaji, jonka erikoinen pigmenttikuviointi kiehtoo tutkijoita.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
Tutkijat äimistyivät - löytyykö C-vitamiinista hoito tuberkuloosiin?
C-vitamiini voi auttaa tappamaan tuberkuloosia aiheuttavia bakteereja. Löydös on merkittävä, sillä taistelu resistenttejä kantoja vastaan on osoittautunut vaikeaksi.
Nasa tahtoo tulostaa pizzaa astronauteille
Pitkillä avaruuslennoilla olisi käyttöä laitteelle, jolla pystyisi valmistamaan ruokaa helposti ja nopeasti. Prototyyppiä suunnitellaan parhaillaan.
Tiedettä turnaustyyliin Turussa
Tieteen popularisointi ei ole enää tutkijoille samanlainen kirosana kuin takavuosina. Turkuun rantautuu keskieurooppalainen tapa kertoa tieteen saavutuksista yleisöystävällisesti ja liukuhihnalta.
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
