Kotimaa |

Tutkimusrahan leikkaus pettymys yliopistosairaaloille

Yliopistosairaalat jakavat ensi vuonna entistäkin pienempää pottia tutkimukseen.

Verinäytteitä koeputkissa.
Kuva: YLE

Valtion tutkimusrahojen supistukset kirpaisevat yliopistosairaaloita.  Ensi vuoden talousarvioehdotuksessa on leikattu yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen kohdettavaa rahoitusta kuudella miljoonalla eurolla. Viime vuonna yliopistosairaaloilla oli käytettävissään 36 miljonaa euroa, sitä aiemmin 40 miljoonaa.

Näistä tutkimusrahoista noin kymmenes on tullut Kuopion yliopistolliselle sairaalalle. Johtajaylilääkäri Jorma Penttisen mukaan vähennys on pettymys.

Yliopistosairaalat joutuvat nykyisin myös jakamaan terveyden tutkimuksen rahoitusta aiempaa useamman yksikön kanssa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä