Kotimaa |

Tv-maksuja kerätään vuoden loppuun

Viestintävirasto muistuttaa, että tv-maksut peritään normaalisti vuoden loppuun asti. Siirtyminen Yle-veroon muuttaa viraston tehtävää. Tv-maksutarkastajien työ loppuu.

Televisiolupatarkastaja ovella
Tv-maksutarkastajat jäävät historiaan. Kuva: YLE

Televisiomaksut kerätään tuttuun tapaan vuoden loppuun asti. Laskut pienenevät vuoden loppua kohti, koska ensi vuonna maksua ei enää kerätä.

Ensi vuoden tv-maksuja jo maksaneille korvataan ylimääräiset maksut. Virastolle palautettavaksi koituvista summista ei vielä ole tarkkaa arviota.

Palautuksista odotetaan aiheutuvan virastolle töitä.

- Asiakkailta tiedustellaan tilinumeroa, ja saadun tiedon perusteella palautetaan maksut, kertoo Viestintäviraston kehittämispäällikkö Aulikki Behm.

Mahdolliset maksamattomat ja vielä maksamatta jäävät televisiomaksut peritään loppuun asti normaalisti.

- Myös tarkastustoiminta ja valvonta jatkuvat nekin normaalisti tämän vuoden loppuun asti, Behm lisää.

Viestintäviraston tehtävä muuttuu ensi vuoden alussa. Viraston tehtäväksi tulee valvoa tehostetusti julkisen palvelun varojen käyttöä.

Samalla katoaa perinteinen tv-lupatarkastajien ammatti.

- Heidän työsuhteensa päättyvät, Behm toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä