Twitter kaatui tunniksi
Twitter ei ole kertonut ongelman syytä. Palvelulla on yli 140 miljoonaa aktiivista käyttäjää.
Mikroblogipalvelu Twitter kaatui torstai-iltana tunniksi.
Twitter ilmoitti kello 19.30 Suomen aikaa, että sen käyttäjillä voi olla vaikeuksia palveluun kirjautumisessa, ja että sen työntekijät selvittävät ongelmaa. Tuntia myöhemmin palvelu kertoi, että vika on korjattu.
Twitter ei ole paljastanut, mikä ongelman aiheutti ja miten laajaa joukkoa häiriö koski.
Vuonna 2006 perustettu mikroblogipalvelu kärsi etenkin alkuvuosinaan paljon katkoksista, mutta on nyt parantanut toimivuuttaan. Twitterillä kerrotaan olevan yli 140 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja sinne tehdään yli 400 miljoonaa twiittausta eli merkintää päivittäin. Palvelun kaatuminen ei siis jäänyt sen käyttäjiltä huomaamatta, ja Twitterin ongelmia kommentoitiin muissa sosiaalisissa medioissa.
- Twitter on kaatunut, elämälläni ei ole enää merkitystä, kirjoitti eräs twiittaaja Tumblr-sivustolla.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Norjan tulvista jo yli 20 miljoonan euron tuhot
Tulvivien järvien vedenpinnan pelätään nousevan vielä jopa metrin.
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Tiikeri raateli eläintarhan työntekijän Britanniassa
24-vuotias nainen sai vakavat vammat päähänsä ja niskaansa, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Eläintarhan asiakkaat eivät olleet vaarassa.
Eri puolilla Ruotsia poltettiin taas autoja - Husbyssa grillattiin makkaraa
Mellakoiden pääpaikkana viitenä yönä toimineessa Husbyssa on rauhallista. Muutamassa muussa Tukholman kaupunginosassa sekä ainakin kahdessa muussa kaupungissa on sytytetty useita autoja tuleen ja heitelty viranomaisia kivillä.
IMF:n johtaja Lagarde vältti syytteet - kuullaan todistajana
Lagarde sanoo toimineensa aina lain mukaan.
Japanin hallitus huhuista: Emme ole tietoisia kummituksista
Joulukuussa virassaan aloittanut pääministeri Shinzo Abe ei ole muuttanut virka-asuntoonsa, mikä on herättänyt ihmetystä.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
