Ulkomaat

Twitter toi junaan hypänneen koiran kotiin

Jackrussellinterrieri Patch matkasi paikallisjunalla Dubliniin. Koiran omistaja löytyi puolessa tunnissa Twitterin kautta.

Kun Patch hyppäsi Dublinin-junaan, sosiaalisen median voima toi koiran kotiin. Irlannin rautatieyhtiö viestitti Twitter-tilillään kadonneesta koirasta kuvallisen ilmoituksen sen jälkeen kun jackrussellinterrieri oli havaittu keskiviikkoaamuna junassa.

Aamulla lähetetty Twitter-viesti levisi yli viisisataa kertaa, eikä kulunut kuin 32 minuuttia sen lähettämisestä, kun koiran omistaja havaitsi sen.

- Tuo on minun koirani, tweettasi Deirdre Anglin rautatieyhtiölle.

Patch katosi jo tiistai-iltana Kilcockin maaseututaajamassa Kildaressa. Jo illalla Anglin lähetti Facebookin kautta etsintäkuulutuksia Patchista. Kuitenkin vasta seuraavana aamuna koira havaittiin 6.47 Kilcockista Dubliniin lähteneestä paikallisjunasta.

Matkustajat pysähtyivät taputtelemaan ystävällistä koiraa, mutta se luovutettiin asemahenkilökunnalle vasta pääteasemalla Dublinin keskustassa, kun kävi selväksi, ettei koira ollut matkassa omistajansa kanssa.

- Hyvä, että omistaja löytyi niin nopeasti, koska henkilökunta oli käymässä melko kiintyneeksi siihen, sanoi Irish Railin tiedottaja Barry Kenny.

Kun Anglin oli palaamassa junalla kotiinsa Patchin kanssa, junan matkustajat kyselivät, oliko kyseessä "se koira Twitteristä".

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä