Työ inspiroi kolmikymppisen Runomaratonin kilpailijoita
Lahden Runomaraton viettää 30-vuotisjuhliaan ja muutti Mukkulan tammien alta kaupungin keskustaan Fellmanniaan. Lauantaina 18. päivä pidettävä maraton lyhenee "puolimaratoniksi".
Lahden Runomaraton on järjestänyt talven ja kevään aikana runokilpailun. "Työ, elämä" -aiheiseen kilpailuun runoja on osallistuttu lähes tuhannen runon voimin. Lauantain tapahtuma huipentuukin kilpailun voittajan julkistamiseen.
Lauantaina kuullaan menneiden vuosien menestyjiä runokilpailuista. Mukaan mahtuu muun muassa rap-runoilua, sekä runotervehdykset Virosta ja kaupunginjohtajalta.
Muutto on muutos
30-vuotistaivaltaan juhliva Lahden Runomaraton muuttaa tänä vuonna Mukkulan tammien alta keskustan kongressikeskus Fellmanniaan.
- Muutoshalukkuudesta ei voida puhua. Päätimme kokeilla tällaista järjestelyä tänä vuonna. Tämä on parempi palveluiden saatavuuden kannalta kaikin puolin. Liikuntarajoitteisille on hissit ja luiskat, joten liikkuminen on vaivatonta, kertoo Lahden Runomaratonin varapuheenjohtaja Sirkku Blinnikka.
Blinnikka uskoo ihmisten löytävän Runomaratonille helpommin, kun tilaisuus järjestetään keskustan kupeessa.
- Keskustaan on helppo tulla, täällä on helppo tavata. Onhan tämä meillekin haaste järjestää tämä uudenlaisessa muodossa.
Tulevaisuuden Runomaratoneista Blinnikka ei osaa vielä sanoa.
- Voi olla, että olemme Mukkulassa ja yhtä hyvin voimme olla Fellmanniassa. Katsotaan, miten tämä otetaan vastaan tässä muodossa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
100 vuotta vanha VR:n rakennus paloi Mytäjäisissä
Vanha varastorakennus tuhoutui pahoin Lahden Mytäjäisissä tiistaina illansuussa. Palon syttymissyytä ei tiedetä.
Sadat koululaiset jollan kyytiin Lahdessa
Lahdessa innostetaan koululaisia purjehduksen ja veneilyn pariin. Nelipäiväisessä tapahtumassa sadat koululaiset pääsevät tutustumaan muun muassa jollapurjehdukseen ohjaajien opastuksella.
Kuriton käytös Aleksanterinkadulla kyllästyttää - sakottaminen alkaa
Torityömaan käynnistyttyä Aleksanterinkadulla ajaminen on ollut yksityisautoilta kielletty. Osa autoilijoista ei kuitenkaan noudata kieltoja.
Lahden Konserttitalo vetää voiton
Malski-hankkeen kallistuminen on tekemässä tyhjäksi konservatorion unelmat uudesta rakennuksesta.
Poliisi selvittää ilmoituksia lasten ahdistelusta
Tähän mennessä ketään ei ole otettu kiinni. Internetin keskustelupalstoilla leviää viestejä, jotka eivät välttämättä vastaa tapahtumien kulkua.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Iitti näyttää edelleen vihreää valoa Päijät-Hämeelle
Iitin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina jatkovalmisteltavaksi kunta- ja palvelurakenneselvityksen Lahden, Nastolan ja Kärkölän kanssa. Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Iitin liitos muodostaisi noin 130 000 asukkaan suurkunnan.
Työttömyys kasvoi selvästi vuoden takaisesta
Päijät-Hämeessä oli huhtikuun lopussa työttömiä yli 1400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysaste on 13,2 prosenttia.
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Näkökulma: Elämässä rämmitään etukenossa
Ihminen vallan hulluuntuu, jossei sillä ole jotain, mitä odottaa. Jotain pientä, kuten lounastauko ja jotain suurta, kuten kesäloma. Toimittaja Meeri Niinistö miettii kolumnissaan, miten mukavaa ja kamalaa elämä on.
