Työelämään kaivataan keinoja mielenterveyskuntoutujien auttamiseksi
Pasilan parlamentin keskustelussa pohdittiin mielenterveyshoidon tilannetta Uudellamaalla. Tarja Tallqvist (kd.), Timo Juurikkala (vihr.) ja Merja Kuusisto (sd.) uskovat avohoidon kehittyvän, mutta esimerkiksi työelämässä jäädään edelleen neuvottomiksi.
– Jos katsotaan kuinka paljon ennenaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyspuolella maksavat, niin kyllä lisää resursseja tarvittaisiin lisää, Timo Juurikkala (vihr.) sanoo.
– Täytyy olla myös mahdollisuus, että työelämä joustaa. Voi työnantajakin miettiä sitä polkua, miten työntekijä saadaan osa-aikatyöhön ja takaisin työelämää. Siinä voisi olla joku porkkana sille työnantajalle, Merja Kuusisto (sd.) ehdottaa.
– Tämä lähtee ihmisen tarpeista, ei siis ylhäältä alaspäin, Tarja Tallqvist (kd.) vaatii.
Yksin Helsingissä on jo nyt lähes kolmekymmenkertainen määrä mielenterveyspotilaita avohoidossa sairaalahoidossa oleviin verrattuna.
Hoitojonot kotikunnissa ongelmana
Espoolainen Tarja Tallqvist toimii helsinkiläisen mielenterveysyhdistyksen kummitätinä ja hän saa kuulla paljon elämäntarinoita. Timo Juurikkala on toiminut Vantaalla Paja-luokan erityisopettajana, jolloin masennuksesta kärsivien arki tuli tutuksi. Tuusulalainen Merja Kuusisto toimii palveluasumista tarjoavan Keski-Uudenmaan Sopimuskodin hallituksessa Keravalla.
Kansanedustajat myöntävät, että kotikunnissa tilanne ei ole kehuttava.
– Espoossa jos soitat hädissäsi terveyskeskukseen, voi mennä kuukautta tai jopa puoli vuotta ennen kuin pääset lääkärin puheille. Mielenterveyslaki pitäisi muuttaa kokonaan ja yhdistää sosiaalilakiin, Tallqvist vaatii.
– Vantaallakin lasten ja nuorten kohdalla jonot ovat liian pitkiä. Mutta on myös hyviä suunnitelmia. Esimerkiksi ensi vuonna aloittaa matalan kynnyksen Miepä-keskus, joka toimii kirjastossa. Sinne pääsee mielenterveys- ja päihdeasioissa ilman ajanvarausta, Juurikkala sanoo.
– Tuusulassa on panostettu ennaltaehkäisyyn. Meillä on myös nuorille uusi nuorisopoliklinikka. Suuri ongelma on se, että masennuspotilaille jonotusajat ovat pitkät, kuudesta kahdeksaan viikkoa ennen kuin saa vastaanottopaikkaa, Kuusisto päivittelee.
Avohoito kannatettavaa, mutta toimiiko se?
Avohoito ja sen toimivuus ovat kiistanalainen asia mielenterveyshoidossa. Tarja Tallqvistin mukaan rahaa luvataan lisää, mutta käytäntö ei toimi. Hoitosuunnitelmat eivät toteudu, koska kotikäynnit ovat niin lyhyitä.
– Olen kotihoidossa käynyt kodeissa joissa asuu mielenterveyskuntoutuja, lähes kuin sikolätissä. Usein tällainen henkilö on yksin ja hoitaja tulee nopeasti aamulla ja nopeasti illalla, Tallqvist kertoo.
Henkilökunnan määrässä on Merja Kuusiston mukaan selvää vajausta. Tarvitaan lisää ammattitaitoista henkilökuntaa mielenterveyspuolelle.
– Kierre johtaa siihen, että kotona asuvat mielenterveyskuntoutujat menevät niin huonoon kuntoon, että he joutuvat jälleen uuteen sairaalajaksoon ja se on inhimillisesti aivan väärin, Kuusisto päivittelee.
Hän pitää hyvänä, että nyt esimerkiksi Kellokosken sairaalassa henkilökuntaa siirretään avoterveydenhuoltoon kun sairaansijoja vähennetään.
– Sinänsä näen, että on hyvä, että pyritään mahdollisimman paljon järjestämään tukitoimintoja sen ihmisen omassa elinpiirissä. Sillä tavalla kuntoutumisen edellytykset ovat paremmat, sanoo Timo Juurikkala.
Juurikkala kaipaa lisää yhteisöllistä toimintaa ja ohjausta, joiden myötä syntyisi parempaa arjen turvaverkkoa. Tarja Tallqvist on samoilla linjoilla.
– Kimppakoteja tarvittaisiin. Yksinäisyys on suuri särö nyky-yhteiskunnassamme, Tallqvist sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
McDonald'sin suututtanut taiteilija oikeuteen
Kuvataiteilija Jani Leinonen joutuu vastaamaan oikeudessa Ronald McDonaldin patsaan kaappaamisesta ja tuhoamisesta. Valtavan mediahuomion kaappausoperaatiolla saanut taiteilija kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Klaukkalan vale-eläinlääkäri tuomittiin sakkoihin
Klaukkalalaisen eläinlääkäriaseman toimitusjohtaja on tuomittu sakkoihin kahdesta luvattomasta eläinlääkärin ammatin harjoittamisesta ja väärennyksestä. Toimitusjohtaja itse kiisti syytteet.
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.