Työelämään tutustujista kilpaillaan työmarkkinoilla
Monen koulu- tai lukioikäisen nuoren ensimmäinen työpaikka järjestyy Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman kautta. Pelkästään kaupan ala palkkaa ohjelman kautta vuosittain noin 10 000 nuorta.
Moni koululainen saa oppia yrityksistä Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman kautta. Kesäharjoitteluohjelmassa peruskoulu- tai lukioikäinen nuori voi tutustua työelämään kahden viikon ajan. Yritys maksaa työstä reilun 300 euron korvauksen. Ohjelmaan osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia nuoria.
16-vuotias Joona Holopainen tutustuu kaupan alaan helsinkiläisessä Alepassa. Töitä on 30 tuntia viikossa kahden viikon ajan.
- Olen täyttänyt hyllyjä ja roudannut tavaraa, aika tällaista peruskauppahommaa.
Kaikkien ohjelmaan osallistuvien nuorten määrää ei tilastoida, mutta pelkästään nuorten suurin työllistäjä kaupan ala arvioi palkkaavansa sen kautta vuosittain noin 10 000 nuorta. Paljon nuoria työllistää myös muun muassa majoitus-ja ravitsemisala.
Yritys maksaa nuorelle kahden viikon työstä 320 euroa. Se riittää Joona Holopaiselle.
- Kyllä se on ihan ok työhön nähden, kun se on helppoa ja yksinkertaista. Ei voisi enempää vaatia.
Yritykset kilpailevat nuorista harjoittelijoista
Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelmaa on toteutettu 90-luvun alusta lähtien. Työmarkkinakeskusjärjestöt suosittelevat liitoilleen ohjelman toteuttamista, ja mukana olevista aloista päätetään liittokohtaisesti.
Kilpailu tulevaisuuden työntekijöistä on kovaa, minkä takia liitot miettivät keskenään keinoja, joilla löytää nuoria työntekijöitä.
- Ohjelman ideana on nimenomaan tarjota kesätyö sellaisille nuorille, joilla ei aikaisempaa työkokemusta ole. Kilpailu tulevaisuuden työntekijöistä on kovaa, ja sen takia liitot miettivät keskenään keinoja, joilla löytää nuoria työntekijöitä, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Mirja Hannula.
Ohjelman avulla yritykset voivat esitellä toimintojaan nuorille.
- Yritykset saavat näin kosketuksen tulevaisuuden osaajiin. Lisäksi saamme nuoret näkemään, millaisia yrityksiä on. Suurin osa meidän jäsenyrityksistämme on muualla kuin siellä torin laidalla, missä normaalisti kuljetaan, sanoo Teknologiateollisuus ry:n johtava asiantuntija Birgitta Ruuti.
Joona Holopainen uskoo kaupan alan työllistävän myös tulevaisuudessa.
- Kuitenkin kauppaa käydään aina, niin ei tämän pitäisi olla mihinkään loppumassa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Köyhä masentuu, masentunut köyhtyy
Köyhyys ja masennus kulkevat usein käsi kädessä, eikä ongelmien erottaminen toisistaan ole helppoa. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen hävettää monia, mutta kelle puhua kun sosiaalitoimistossakin vastassa saattaa olla vain tietokone.
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
Risikko: Narkolepsiakorvaukset voivat olla elinikäisiä
THL julkisti eilen raportin, jonka mukaan Pandemrix-sikainfluenssarokote lisäsi aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan.
Pihakadun kaahailu loppui istutussaarekkeisiin
Kajaanin asuntomessualue vuodelta 2001 on viime syksynä saanut pihakadulleen autoliikennettä rauhoittaneet istutussaarekkeet. Vuosien varrella Onnelassa on nähty kaksi kolaria ja kaahaamista. Nyt liikenne on rauhoittunut.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Avilon saa rikkihiilen poistoon valtion rahaa
Valkeakosken Avilonin kuitutehtaan siivousraha on varmistunut. Valtio myöntää konkurssipesälle runsaat 6 miljoonaa euroa mm. räjähdysherkän rikkihiilen kuljettamiseen hävitettäväksi.
Maakaasutuki herättää toiveita pohjoisessa
Hallitus päätti torstaina tukea sadalla miljoonalla eurolla nesteytetyn maakaasun terminaalihankkeita. Tuki parantaa mahdollisuuksia rakentaa LNG-terminaaleja. Erityisen tärkeää maakaasun saaminen on pohjoisen teollisuudelle.
Rivitaloasunto yritettiin sytyttää palamaan Kouvolassa
Ohikulkija huomasi tekijän ajoissa ja hälyytti pelastuslaitoksen paikalle. Vielä rakennusvaiheessa oleva asunto selvisi tilanteesta vaurioitta.
Mitä eroa on sumulla ja udulla?
Säätiedotuksessa kuulee välillä puhuttavan udusta. Kysyimme meteorologilta, miten utu eroaa sumusta.
