Yrityspomoille vieritetään vastuuta työssä viihtymisestä - täkynä miljardisäästöt
Yritykset investoivat työntekijöidensä hyvinvointiin edelleen niukasti. Maanantaina julkaistavan tutkimuksen mukaan työhyvinvointiin panostamalla yritykset voisivat säästää vuosittain miljardeja euroja.
Vaikka työurat ovat muutamana viime vuonna pidentyneet ja vanhuuseläkkeelle siirrytään koko ajan myöhemmin, rasittavat ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen ja korkeat sairauspoissaolojen määrät valtion ja yritysten kassaa.
Tuore tutkimus laskee ennenaikaisen eli turhan eläköitymisen kustannuksiksi noin 24 miljardia euroa vuodessa.
Kustannukset ovat suuria, sanoo myös Elinkeinoelämän keskusliiton ylilääkäri Jan Schugk.
- Silloin kun poissaolot ovat korkealla tasolla ja työkyvyttömyyseläkkeitä on paljon, puhutaan tuhansista euroista työntekijää kohden vuodessa. On arvioitu, että työkyvyttömyyteen ja sairauspoissaoloihin kuluva summa vastaisi noin kymmentä prosenttia koko suomalaisten vuosittaisesta palkkasummasta. Eli puhutaan todella suurista rahoista, hän toteaa.
Suomessa oli viime vuoden lopussa 211 000 työikäistä työkyvyttömyyseläkeläistä ja määrä laskee liian hitaasti. Taustalla ovat samat syyt, jotka pitävät sairauspoissaolojen määrän korkealla.
Työhyvinvointiin ei satsata laajalla rintamalla
Eläke-Tapiolan varatoimitusjohtajan Keijo Kouvosen mukaan yritykset huolehtivat työntekijöidensä hyvinvoinnista edelleen liian vähän.
- Läheskään kaikki yritykset eivät ole vielä ottaneet työssä viihtyvyyttä ja työssä jaksamista omalle johtoryhmätasoiselle agendalle.
Myös Elinkeinoelämän keskusliitossa ollaan huolissaan samasta ongelmasta.
- Kyllähän se joissain yrityksissä näyttäytyy merkittävällä tasolla ja on strategiassa, mutta nämä yritykset ovat kuitenkin selkeässä vähemmistössä. Suurimmalla osalla tilanne on se, että työhyvinvoinnista - jos sitä johdetaan - vastaa henkilöstöhallinto ja työterveyshuolto, jotka ikään kuin sivusta huolehtivat työhyvinvoinnista, sanoo Jan Schugk.
"Vastuu yritysten johdolla"
Toisaalta suomalaisyritykset kyllä investoivat työhyvinvointiin selvää rahaa. Pohjola-vakuutuksen omistaman tutkimusyhtiön Exentan mukaan panostus on tänä vuonna 861 euroa työntekijää kohden. Yhteensä tästä kertyy 2,1 miljardia euroa. Eläke-Tapiolan Keijo Kouvosen mukaan se ei kuitenkaan riitä.
- Tilanne on parantunut paljon, mutta on vielä pitkä matka lopputavoitteeseen, Kouvonen sanoo.
- Mielestäni työhyvinvoinnissa ja työssä jaksamisessa pitäisi päästä sellaiselle tasolle, että se ei haittaisi yritysten tuottavuutta eikä ainakaan heikentäisi huoltosuhdetta.
Se, kenelle vastuu kuuluu, tuntuu olevan selvä sekä eläkevakuuttajalle että tutkimuksen julkaisseelle Exentalle ja Elinkeinoelämän keskusliitolle.
- Tämä on johdon asia ja se täytyy saada johdon pöydälle. Niin arvokasta työtä kuin henkilöstöhallinto ja työterveyshuolto tekevätkin, jos johto ei ole mukana luomassa strategiaa ja näytä esimerkkiä, niin työkykyjohtamisessa ei päästä tiettyä tasoa korkeammalle, sanoo Jan Schugk.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Köyhä masentuu, masentunut köyhtyy
Köyhyys ja masennus kulkevat usein käsi kädessä, eikä ongelmien erottaminen toisistaan ole helppoa. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen hävettää monia, mutta kelle puhua kun sosiaalitoimistossakin vastassa saattaa olla vain tietokone.
Kananmunat eivät sydänriski terveille
Kananmunien syöminen saattaa kuitenkin suurentaa aikuistyypin diabeteksen riskiä.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
EU pyörsi päätöksensä oliiviöljykannujen kieltämisestä
Hämmästystä ja huvittuneisuutta herättänyt asetus olisi tullut voimaan ensi vuoden alussa.
Maksetaanko narkolepsiakorvauksia nyt myös aikuisille?
Lääkevahinkovakuutuspooli lupaa käsitellä uudelleen aikuisten narkolepsiatapaukset. THL vahvisti tänään, että myös sairastuneilla aikuisilla on ollut yhteys sikainfluenssarokotteeseen.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Vauvan henki pelastettiin 3D-tulostimella tehdyllä ruumiinosalla
Pikkuvauva oli tukehtumassa vaikean keuhkovian takia. 3D-tekniikalla hänelle tehtiin keuhkojen tukirakenne, joka mahdollistaa hengittämisen.
THL myöntää: Narkolepsiariski kohosi sikainfluenssarokotusten jälkeen myös aikuisilla
Tänään julkistetun raportin mukaan kohonnut sairastumisriski kesti aikuisilla noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. THL:n mukaan Pandemrix-rokotettujen riski saada narkolepsia oli 3 - 5 -kertainen verrattuna rokottamattomiin aikuisiin. Aikuisten riski sairastua oli kuitenkin pienempi kuin lasten.
Nuorten parisuhdemarkkinat epätasapainossa - miehistä ylitarjontaa maakunnissa
Parikymppiset naiset ovat pakkautuneet erityisesti Turkuun ja Helsinkiin. Miehet puolestaan jäävät armeijankin jälkeen kotiseudulleen pikkupaikkakunnille. Vuosikymmeninä jyrkentynyt jako parisuhdemarkkinoilla voi Väestöliiton mukaan laskea syntyvyyttä.

Kommentoi aihetta
(31 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Iloa työhön
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä. ylimmän johdon pitää sitoutua, mutta työntekijälläkin on vastuu huolehtia omista voimavaroistaan ja jaksamisestaan. Hänen tulee vaalia ihmissuhteistaan ja olla sinut itsensä kanssa; hyväksyä itsensä sellaisenaan, tuntea itsensä ja omat voimavaransa, saada itse määrätä mahdollisimman paljon työstään, kohdella muita samoin kuin haluaa itseään kohdeltavan, asettaa työ ja tavoitteet sopiviksi, toteuttaa itseään työssä ja vapaa-aikana ja muistaa, että työ on vain työtä, on muutakin elämää. Osattava sanoa EI.
AMF
Ilmoita asiattomasta kommentistaAinoa todellinen voimavara on hyvät ja rehdit sekä huumorintajuiset työkaverit, joiden osuminen samaan työpaikkaan on verrattavissa lottopottiin pitkällä juoksulla. Aikoinaan sellaisessa työpaikassa olin, että jaksoi kovatkin rupeamat hyvän työporukan ansiosta. Niitäkin työkavereita on nähty jotka puukottavat selkään ja yksi jopa järjesti potkut kun olen vissiin luonteeltani niin avoin ;-)
Näin se vain on
Ilmoita asiattomasta kommentistaTähän saakka yrityspomot ovat keskittyneet pääasiassa säästöihin, jotka yleensä vain vähentävät työviihtyvyyttä. Tavoitteena on muka yrityksen etu, mutta todellisen tavoitteena on turvata omat bonukset ja palkkiot. Tehdään lyhytaikaisia säästöjä, mutta kun niiden seuraukset alkavat näkymään, niin ollaan itse jo muualla. Toiset setvikööt seuraukset.
Ehkä kannattaisi seurata esim. VR:n kannustepalkkojen toteutumisia - nythän uutinen on, jos VR:llä kaikki toimii. Säästöjä haetaan yleensä aina pistämällä pienipalkkaiset pihalle tai ulkoistamalla heidän työnsä johonkin kaukoitään. Ulkoistetaan johtajat!
toimistosihteeri
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn tunnettu tosiasia, että stressistä ja ahdistuksesta kärsivä pomo siirtää ne alaisilleen, mutta vielä astetta pahempana. Ei ihme, että työviihtyvyys kärsii. No onhan toki niitäkin työkavereita, joilla on "saikkupäiviä vielä käyttämättä".
Räsänen
Ilmoita asiattomasta kommentistaToivottavasti keskustelu aiheesta jatkuu laajana. Sitä ihmettelen, ettei edes EK:n sivuilta löydy selvitystä seuraavista työkykyarviointiin liittyvistä toimintainstrumenteista:
vakuutuslääketieteellinen arvio
vakuutusoikeudellinen erityistuomioistuinjärjestelmä
vakuutuslääketiede
Itseäni kiinnostaa kuulla tarkemmin minkälaisesta kokonaisuudesta on kyse?
TJ
Ilmoita asiattomasta kommentistaEK voisi katsoa peiliin. Toimitusjohtaja toteuttaa sitä strategista linjaa, joka yhtiön hallitukselle kelpaa. Sillä on joku hinta. Usein se on se, että osa porukasta putoaa kelkasta, kun omat rajat ovat tulleet jo ajat sitten vastaan! Ei irtoa tehoja enempää, ei sitten millään. Päälläänkö tässä pitäisi seistä ja mantroja lausua?
Riistokapitalismia
Ilmoita asiattomasta kommentistaOsakkeenomistajien etu ja rahapussi taitaa olla tärkeämpi kuin työntekijöiden hyvinvointi.Yrityspomot haluaa siis repiä kaiken työntekijän selkänahasta ja yrityspomot pelaavat itse golfia ja tennistä klubeilla.
surullista
Ilmoita asiattomasta kommentistaHupaisa ajatus tuo "turhan eläköitymisen poistaminen". Tarkoittaisi samaa kuin että kenestäkään ei tulisi ikinä työkyvytöntä ennen 65 ikävuotta. Miksi tyytyä tähän? Miksei saman tien nosteta eläkeikää 75 vuoteen ja poisteta työkyvyttömyys näiltäkin ihmisiltä. Kuinka huikeat voitot yksilöiden hyvinvoinnille ja yhteiskunnalle!
Terveyttä kaiken ikää
Ilmoita asiattomasta kommentistaOsakkeenomistajan etu olisi että yrityksen työntekijöillä on mieluisa työpaikka, jonne lähdetään innolla ei pakolla. Kaikkien etu olisi, että niin johto kuin työntekijät sitoutuisivat tähän teemaan todenteolla. On aivan uskomatonta minkälaisia laiminlyöntejä tähän sisältyy, katseet voi kohdistaa niin työnantajiin kuin työntekijöihin. Yksikin vuosi iso yritys johon kuulun järjesti "Kunnossa Kaiken ikää" tapahtuman, joka oli tosi hyvin järjestetty kuluista säästämättä. Kolmasosa työntekijöistä ei tullut paikalle, no kaksi kolmasosaa oli paikalla.
Näihin talkoihin pitää osallistua joka yrityksen, se on kaikkien etu, aloitetaanko jo tällä viikolla.
ydinjulle lohja
Ilmoita asiattomasta kommentistaniin yrityksessä jossa minäkin palvelin ennen eläköitymistä hyvinvoinnista huolehdittiin ainoastaan saamalla ilmaiset kahvit ja rakkolaastarit.