Lahti |

Työlki ellää, sanoo tuhannen laulun mies

Suomea Euroviisuihin edustamaan lähtevän Kuunkuiskaajien kappale Työlki ellää on laulaja-lauluntekijä Timo Kiiskisen käsialaa. Kiiskinen otti osaa Euroviisuihin vasta nyt ensimmäistä kertaa vaikka musiikkiuraa on takana parikymmentä vuotta.

Suomen edustajaksi valittu Kuunkuiskaajat Eurovision laulukilpailun Suomen-karsinnan finaalissa Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa.
Kuva: YLE

Timo Kiiskinen on tehnyt Kuunkuiskaajien kanssa yhteistyötä jo jonkin aikaa. Naisten uudelle levylle heinolainen on rustannut sanoituksia ja sävellyksiä.

- Mulla on ollut ilo tehdä biisejä heidän kanssaan, Kiiskinen toteaa.

Kiiskinen pitää Työlki elllää kappaletta nykyaikaisena kansalauluna. Lauluntekijä ei pidä huonona asiana, että biisi muistuttaa perinteisiä suomalaisia kansanlauluja.

- Sen on tarkoituskin olla suomalainen kansalaulu. Jollain tavalla se sopii tähän päivään eikä se mielestäni kuullosta mitenkään vanhalta. Toivoisin, että Euroviisuissa tuotaisiin esiin enemmän sitä kansallista identiteettiä.

Rima korkealle ja siitä ali

Hittibiisin tekeminen on vaikeaa ja sen tietää myös Kiiskinen. Mittatilauskappaleen säveltäminen nopealla aikataululla aina ei järjesty vaikka Kiiskinen on rustannut kipaleita runsaasti.

- Välillä se onnistuu. Laulun tekeminen mun mielestä sellaista nousuvesi-laskuvesi hommaa, että jos sattuu olemaan nousuvesi, niin silloin se onnistuu.

Kiiskinen asettaa itselleen suuria vaatimuksia sävellysten suhteen. Lauluntekijän mukaan taiteen tekemisessä ei kuitenkaan aina saavuta sitä mitä yrittää tehdä.

- Sen takia sen haluaa aina tehdä uudestaan. Karjalaisen Jukka sanoi joskus hyvin, että rima kannattaa laittaa korkealle ja sitten mennä siitä ali.

Työlki ellää, mutta kaupal rikastuu

Harva suomalainen musiikintekijä pystyy elättämään itsensä musiikilla. Monen muusikon lompakko karttuu lähinnä vain kovalla keikkailulla.

- Mulla on tilanne on ihan hyvä. Teen paljon kappaleita esimerkiksi Kari Tapiolle ja Vesa-Matti Loirille eli isoille tähdille, joista ihmiset tykkää. Mä saan keikkailla silloin kun mä haluan, Kiiskinen toteaa.

Uusia lauluntekijöitä ja muusikoita Kiiskinen kannustaa tekemään kovasti töitä uran eteen. Menestyminen ei Kiiskisen mielestä saa olla syy musiikin tekemiseen.

- Kirjoittaa biisi lisää ja keikkailee. Sen pitää riittää, että saa tehdä sitä työtä. Ei se menestyminen ole asia minkä takia tätä tehdään.

Lähteet:
YLE Lahti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä