Työllisyystilanne parantunut Satakunnassa
Maakunnan työllisyystilanne on parempi kuin vuosi sitten, vaikka kesäkuukausien kausivaihtelu näkyykin tilastoissa.
Satakunnan työllisyystilanne on kohentunut vuoden takaisesta. Työttömien työnhakijoiden määrä on vähentynyt 400:lla viime kesäkuusta. Lomautettujen määrä on laskenut vuodessa lähes 200:lla.
Satakunnan ely-keskuksen alueella oli työnvälitystilaston mukaan kesäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita vajaat 10 700. Määrä on 1 000 enemmän kuin kuukausi sitten, mikä johtuu kesäkuukausille tyypillisestä kausivaihtelusta. Lomautettuna oli vajaat 600 ihmistä, mikä on hieman vähemmän kuin viime kuussa.
Siikaisissa korkein, Säkylässä alhaisin työttömyysaste
Työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut vuoden aikana neljäntoista kunnan alueella Satakunnassa. Seitsemän kunnan alueella työttömyys on lisääntynyt. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Siikaisissa (13,0 %), Pomarkussa (12,7 %), Porissa (12,3 %), Merikarvialla (10,6 %) ja Laviassa (10,5 %).
Alhaisimmat työttömyysasteet olivat Säkylässä (5,1 %), Köyliössä (5,6 %), Eurassa (6,6 %) ja Huittisissa (6,6%).
Työttömien osuus työvoimasta oli Satakunnassa 9,6 prosenttia.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Nakkilassa etsittävä koulusäästöjä - kouluja kiinni tai leikkauksia muualta
Nakkilan sivistyslautakunta ei ole suostunut esitykseen Tattaran ja Kukonharjan koulujen sulkemisesta. Kunnanjohtaja haluaa lautakunnalta nyt muita säästöehdotuksia.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Olkiluoto 2 vuosihuoltoon sunnuntaina
Eurajoen Olkiluodossa vuosihuollot jatkuvat. Kakkosreaktori kytketään pois verkosta sunnuntaina.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
Narukerä maksoi erääntyneet velkansa pikavauhtia
Jääpallon bandyliigassa pelaava porilaisseura Narukerä kertoo suorittaneensa lähes kaikki erääntyneet velkansa Porin kaupungille. Velkaa oli lähes 28 000 euroa.
Valtuutettujen Ahlais-kirjelmä jäämässä vaille vaikutusta
19 porilaisvaltuutettua oli halunnut laajentaa Ahlaisten terveysaseman palvelut ennalleen. Ehdotus ei ole ottamassa tuulta alleen.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Moilanen: En usko kahdeksan kunnan kimppaan
Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen suhtautuu Porin alueen kuntajakoselvityksen aloittamiseen myönteisesti. Moilasen mukaan olisi hyvä, että kaikki kunnat lähtisivät mukaan selvityksen ensimmäiseen vaiheeseen.
Porin teatterin johtaja suree remontin lykkäysesitystä
Porin teatterin johtaja sanoo, että teatteri tarvitsisi kipeästi remonttia. Hän muistuttaa, että teatterin kunto on surkea.
Reposaaren läppäsiltaa testataan - liikenne pätkii
Reposaaren uusittua läppäsiltaa testataan ensi viikon aikana. Koekäyttöjen aikana liikenne pysäytetään liikennevalojen avulla. Pysäytykset kestävät noin puoli tuntia kerrallaan.
