Työministeri Ihalainen: Nuorten ongelmat ovat elämänhallinnassa
Ministeri Lauri Ihalainen (sd.) myöntää, että on suuri riski, että opintojen keskeyttäjät tippuvat mustaan aukkoon. Syyllistäminen ei auta nuoria ja yritystenkin tulisi tuntea vastuunsa, pohtii ministeri.
Lahdessa opintonsa kesken lopettavia nuoria on useita satoja. Työministeri Lauri Ihalainen myöntää, että on suuri riski, että nämä nuoret ovat niitä nuoria, jotka tippuvat mustaan aukkoon.
- Jos tilanne pitkittyy, niin oma elämäntilanne mutkistuu. Meillä on paljon nuoria, joiden alku ei ole koulutuksessa vaan elämänhallinnan taitojen opettelussa. Nyt pitäisi tukea heitä - ja syyllistää hieman vähemmän, vaikka nuoren pitääkin ottaa itse vastuuta.
Lahdessa nuorisotyöttömyys jatkaa kasvuaan. Työmnisteri Ihalainen korostaa, että yhteiskuntatakuu tarvitsee toimiakseen tiivistä yhteistyötä kaupunkien, kuntien, eri toimijoiden ja kolmannen sektorin välillä.
- Täällä panostusta joudutaan tekemään mittavammin kuin muualla ja tähän pitää tarttua suurella tarmolla. Työnantajiin haluan vedota: meillä tulee joka vuosi
työelämään 20 000 nuorta enemmän kuin toisesta päästä lähtee eläkkeelle. Työnantajien pitäisi nähdä tämä myös omien etujensa kannalta.Työnantajiin haluan vedota: meillä tulee joka vuosi työelämään 20 000 nuorta enemmän kuin toisesta päästä lähtee eläkkeelle.
Lahti valtakunnan vaikempia alueita
Lahdessa haasteita on kaksi: sekä pitkittyvä työttömyys että nuorisotyöttömyys ovat keskiarvoa korkeammalla. Lahden seudulla haaste on valtakunnallisesti suurempi ja työtä täytyy Ihalaisen mukaan tehdä hartiavoimin.
- Lahden seudullakin kannattaa tarttua tilaisuuteen ja järjestää toisen asteen koulutuspaikkoja nuorille aikuisille, nyt kun sitä tuetaan valtiovallan puolesta rahallisesti.
