Kotimaa |

Työnantajat eivät selvittäneet hoitajan taustoja

Murhista epäillyn helsinkiläisen perushoitajan entiset työnantajat eivät tienneet tämän rikollisesta taustasta. Työnantajat sanovat nyt, että hoitajan taustat olisi pitänyt tarkistaa paremmin. Naisen pitkä työhistoria kuitenkin hämäsi, eikä tieto kulkenut viranomaisten välillä.

Kotihoidon asiakkaat ovat kertoneet pitäneensä hoitajasta (kuvituskuva). Kuva: YLE

Surmista epäillyllä hoitajalla on alalleen tyypillinen työhistoria, eli monia työsuhteita eri työnantajilla. Esimerkiksi ennen vuotta 2004 nainen työskenteli HUSin Meilahden sairaalassa mm. silmäklinikalla ja laboratorio-osastolla. Työsuhteen päättymiseen ei liittynyt mitään, jota olisi tarvinnut ilmoittaa viranomaisille, kertoo johtaja-ylilääkäri Juha Tuominen HUSista.

Seuraavaksi hoitaja työskenteli lääkärikeskus Mehiläisessä Helsingissä vuosina 2004 ja 2005. Hän teki keikkatöitä sairaalan vuodeosastolla. Mehiläisen henkilökunta on tyrmistynyt rikosuutisista. Nainen oli pelkästään hyvä työntekijä, lääketieteellinen johtaja Jarmo Karpakka muistelee.

Jarmo Karpakka kertoo, että alan tapoihin kuuluu tarkistaa uuden työntekijän taustat kuten entinen työpaikka. Mehiläisen tiedossa ei kuitenkaan ollut sitä, että nainen oli saanut potkut HUSilta Meilahdesta. Hoitajan työsuhde päättyi siihen, että hän lähti poliisin matkaan omaisuusrikoksesta epäiltynä. Nainen oli varastanut sairaalasta rahaa.

- Kaikkien viranomaisten järjestelmät ovat tässä tapauksessa pettäneet. Tieto ei ole kulkenut oikein. Systeemiä varmasti kiristetään tämän jälkeen, Karpakka pohtii.

Loppuvuodesta 2005 epäilty toimi VTKL Palvelut Oy:n palveluksessa viime kesäkuuhun saakka tarvittaessa työhön tulevana työntekijänä. Hän toimi kotipalvelu- ja siivoustehtävissä.

Yhtiön johdossa oli tuolloin Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen. Karjalaiseen otti vuosi sitten yhteyttä työntekijä Meilahdesta. Hän kertoi, että naista epäiltiin tuhopoltosta ja että poliisi on kuulustellut tätä. Epäviralliselta taholta tulleet tiedot johtivat perushoitajan irtisanomiseen, Karjalainen muistelee.

Vuonna 2006 nainen sai huumausainerikoksista vankeustuomion Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2006, mutta käräjäoikeus ei ilmoittanut asiasta valvontaviranomaisille. Käräjäoikeus myönsi keskiviikkona virheen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä