Kotimaa |

Työnantajat polkevat palkattomien harjoittelijoiden oikeuksia

Väärinkäytöksiä ei tilastoida. Työvoimatoimistossa epäillään, että harjoittelijat ilmoittavat vain äärimmäisistä väärinkäytöksistä.

kaksi naista keskustelee viheralueen laidassa
Keväällä valmistuneen Sadun oli vaikea löytää oman alan töitä. Kuva: Yle

Työvoimatoimistojen työharjoittelut eivät aina suju ongelmitta. Työnantajat teettävät palkattomilla harjoittelijoilla ylitöitä ja jättävät muutoinkin noudattamatta sopimuksia. Harjoittelijat itse valittavat asiasta harvoin, sillä usein he pelkäävät menettävänsä ainoan työllistymismahdollisuutensa.

Keväällä valmistuneen Sadun oli vaikea löytää oman alan töitä. Työvoimatoimiston järjestämän työharjoittelun kautta oman alan töihin pääsi kuitenkin kiinni. Viime aikoina unelmatyö on alkanut stressata.

- Työajat on ollut aika paljon pidempiä, mitä sovittiin. Jos on ollut vapaa-aikaa, silloinkin on pitänyt tehdä työhommia kotona. Ei ole kehdannut kysyä, et milloin tässä on sitä omaa aikaa, Satu kertoo.

Työvoimatoimistojen kautta työharjoitteluun tulevat ovat työpaikoille halpaa työvoimaa. Palkkaa ei makseta, harjoittelija tekee hommat työttömyyskorvausta vastaan.

Väärinkäytöksiä tapahtuu, mutta tilastoja niistä ei pidetä. Jokainen työvoimatoimisto hoitaa omat asiakkaansa. Ongelmat väärinkäytöksissä ovat tuttuja myös Itäkeskuksen työvoimatoimistossa. Tapauksia tulee välillä monta kuukaudessa, joskus harvemmin.

- Saatetaan teettää harjoittelijoilla enemmän tunteja. Vastaan on tullut ilta- ja yötöitä, jotka eivät ole harjoittelusopimuksen mukaisia, luettelee paikallisjohtaja Tarja Hassinen Helsingin työ- ja elinkeinotoimiston Itäkeskuksen yksiköstä.

Nuoret ja ulkomaalaiset kaikkein haavoittuvimpia

Haavoittuvimmassa asemassa ovat harjoittelijat, jotka eivät välttämättä tiedä oikeuksiaan: esimerkiksi nuoret tai huonosti suomea puhuvat. Työvoimatoimistossa epäillään, että harjoittelijat ilmoittavat vain äärimmäisistä väärinkäytöksistä. Työn menettämisen pelko on suuri.

Mitä olen nyt töissä ollut, se ei ole todellakaan yhtä rankkaa kuin mitä ne työharjoittelut on olleet.

- Satu

- Siinä on aika iso kynnys harjoittelijalla ottaa meihin yhteyttä. Siinä tilanteessa voi olla jo, että työpaikalla tilanne on mennyt tosi pulmalliseksi, kun ottavat yhteyttä, Hassinen pohtii.

Työvoimatoimistot haluaisivat tarkistaa työpaikkoja paremminkin, mutta työvoimaa tähän ei ole tarpeeksi.

Työharjoittelussa ollut toivoo vain oikeita palkallisia töitä, sillä harjoittelut ovat olleet hankalia.

- Sanotaan, että halutaan näyttää, mitä työelämä on, mutta ei se ole hyvä, että työelämä alkaa pelottaa tai ahdistaa, ettei halua sinne enää koskaan mennä. Mitä olen nyt töissä ollut, se ei ole todellakaan yhtä rankkaa kuin mitä ne työharjoittelut on olleet, Satu sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä