Työryhmä pohtii odottavien päihdeäitien pakkohoitoa
Odottavien päihdeäitien pakkohoito saattaa toteutua myös Suomessa. Tahdonvastainen hoito on esillä päihdehuoltolain muuttamista pohtivassa työryhmässä. Pakkohoitojakso voisi kestää jopa koko raskausajan.
- Kyse on täysin uudesta ajatusmallista. Lapsen oikeus syntyä terveenä ylittää naisen perusoikeudet. Vastaava lainsäädäntö on ollut voimassa Norjassa vuodesta 1996. Siellä pakkohoitoon ohjataan vuosittain 30 - 40 naista, johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä toteaa.
Hänen mukaansa hoidon tarve voitaisiin määritellä esimerkiksi neuvolassa.
Ensimmäisessä vaiheessa lääkäri voisi kirjoittaa lähetteen, jolla odottava äiti otettaisiin laitostarkkailuun enintään kuudeksi päiväksi. Sen jälkeen lääkäri voisi määrätä naisen pakkohoitoon enintään 30 päiväksi kerrallaan.
- Tahdonvastainen hoito voisi kestää korkeintaan raskauden loppuun. Hoitopäätös alistettaisiin aina hallinto-oikeuteen, joka vahvistaisi tai hylkäisi hoitomääräyksen, Paaso tarkentaa.
Päihdehuoltolain uudistamista pohtivalta työryhmältä odotetaan lakiesitystä lokakuun loppuun mennessä. Paason mukaan laki voisi tulla voimaan aikaisintaan vuoden 2014 alusta.
- Voi myös olla, että tahdonvastaisesta hoidosta sosiaali- ja terveydenhuollossa tulee kokonaan uusi laki.
Lainmuutoksen yhteydessä pohditaan myös muun muassa vanhusten, kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden oikeuksia ja hoitokeinoja.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.