Työryhmä: Tutkimuslaitoskenttä täysin uusiksi
Valtion tutkimuslaitokset ja tutkimusrahoitus pitää uusia kokonaan vuodesta 2014 alkaen. Yhdistämisten piirissä on pitkälle yli kymmenen tutkimuslaitosta.
Tutkimus- ja innovaationeuvoston asettama asiantuntijaryhmä esittää useiden tutkimuslaitosten yhdistämistä toiminnallisesti ja rakenteellisesti. Osa laitoksista pitäisi ehdotuksen pohjalta yhdistää Helsingin yliopistoon.
Asiantuntijaryhmän tavoitteena on vahvistaa tutkimuksen tieteidenvälisyyttä ja monitieteellisyyttä.
Työryhmä haluaa yhdistää muun muassa Ilmatieteen laitoksen ja Suomen Ympäristökeskuksen.
Maa- ja elintarviketalouteen liittyvät laitoksen taas koottaisiin Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus- ja kehittämiskeskukseksi. Siihen kuuluisivat Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
Lisäksi Kuluttajatutkimuskeskus ja Oikeuspoliittinen tutkimuskeskus yhdistettäisiin Helsingin yliopistoon.
Mullistuksen ulkopuolelle jäisivät Elintarviketurvallisuusvirasto, Kotimaisten kielten keskus, Säteilyturvakeskus ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus.
Myös rahoitus uusiksi
Laitosmyllerryksen lisäksi kolmen asiantuntijan ryhmä haluaa muuttaa myös tutkimusrahoituksen.
Nykyisen tieteellisen tutkimuksen ja innovaatioiden rinnalle pitäisi perustaa strategisen tutkimuksen rahoitusväline.
Uuden kokonaisuuden avulla pitäisi rahoittaa yhteiskunnan merkittäviin haasteisiin ja ongelmiin liittyvää ongelmakeskeistä tutkimusta. Sen ohjauksesta vastaisi Suomen Akatemiaan perustettava strategisen tutkimuksen neuvosto.
Strategisen tutkimusrahoituksen määrän pitäisi olla vuonna 2016 noin 200 miljoonaa euroa.
Asiantuntijaryhmään kuuluivat valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Timo Lankinen ja toimitusjohtaja Christine Hagström-Näsi ja professori Sixten Korkman.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Jättitornado mahdollinen Suomessakin
Yhdysvaltain Oklahomassa kymmeniä ihmisiä surmanneen tornadon kaltainen tornado on mahdollinen myös Suomessa. Suomessa koettiin jättimäisen tornadon tuhot vuonna 1932.
Monikulttuurinen nuorisotyö hakee muotoaan - haasteena rasimi ja siihen puuttuminen
Nuorten kanssa työskentelevät aikuiset kokevat rasismin usein eri tavalla kuin nuoret itse. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Etnon tekemässä nettikyselyssä selvisi, että aikuiset saattavat tietoisesti vältellä puuttumista rasismiin, vaikka nuoret itse tätä haluaisivatkin.
Miljoonien eurojen remonttikierre jatkuu lahtelaiskoulussa
Launeen koulun tilalle ei tule uutta rakennusta vaan vanha kiinteistö remontoidaan kauttaaltaan. Koulussa on kärsitty vakavista sisäilmaongelmista ja jopa lakkoiltu terveellisten tilojen saamiseksi.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Keskustele: Mikä muissa autoilijoissa pännii?
Ratin takana saattavat välillä hiukset nousta pystyyn. Adrenaliinikin voi virrata väkevästi, kun toiset autoilijat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Mikä muiden liikennekäyttäytymisessä risoo eniten?
Teemme juttua: Kaksi vuotta Kataista - miltä tuntuu?
Perussuomalaisten jytkystä on kulunut kaksi vuotta, ja Kataisen hallituskausi on kohta puolivälissä. Onko oppositiosta mihinkään? Mitä mieltä ovat poliitikkojen työnantajat, Suomen kansalaiset?
Keskustele: pitääkö rahapelimonopoli purkaa?
Rahapelimonopolin vastustajat väittävät etenkin suomalaisen urheilun voittavan, jos markkinat vapautetaan. Järjestelmää puolustetaan muun muassa uhkapelihaittojen ehkäisyllä. Mitä monopolin purkamisesta seuraisi? Entä mistä silloin saataisiin rahat kulttuurin tukemiselle?
Pölyä vastaan voi taistella pienilläkin valinnoilla
Toisissa paikoissa on enemmän pölyä kuin toisissa. Pölyn määrään voi vaikuttaa esimerkiksi pintamateriaaleilla.
30 tonnia kiveä tukkii aamuliikennettä Espoossa
Kehä I:llä Leppävaarassa sattunut onnettomuus vaikeuttaa aamuliikennettä pääkaupunkiseudulla. Pelastuslaitos arvioi kivirekan raivaustöiden kestävän koko aamuruuhkan ajan.
Lappeenrannalle kaksi kuntamarkkinoinnin SM-voittoa
Kuntaliiton järjestämän kilpailun tuomaristo kiitteli etenkin Hynysenranta-videosovellusta, joka puhuttelee nuoria.
