Häme |

Työssäolo parantaa ihmisen terveydentilaa

Työntekijöiden mahdollisuudet palata työelämään pitkältä sairauspoissaololta pyritään selvittämään entistä tarkemmin. Ihmiselle on hyväksi tehdä työtä.

Mies mittaa lattiaa.
Kuva: Arja Lento / Yle

Kesäkuun alussa voimaan tuli lakimuutos, joka edellyttää työterveyslääkärin lausunnon yli 90 päivää kestäneissä sairauspäivärahapäätöksissä. Uusi laki tiivistää työntekijän, työnantajan ja terveydenhuollon yhteistyötä työkyvyn arvioinnissa.

Lähtökohtana on, että työssäolo parantaa ihmisen terveydentilaa.

Tavallisimmat syyt pitkiin työkyvyttömyyksiin ovat nuorilla mielenterveysongelmat ja vanhemmilla ihmisillä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Lakiuudistuksella halutaan parantaa töistä pitkään poissaolleen työntekijän työkyvyn arviointia, puuttua pitkiin työkyvyttömyyksiin ja pidentää työuria.

Väkisin työkyvyttömiä ei töihin silti ajeta, vakuuttaa Kelan asiantuntijalääkäri Lauri Keso.

- Tietysti aina edellytetään, että ihmisen terveydentila on palautunut sairauden jälkeen riittävästi, mutta uskotaan, että tällä pystyttäisiin kuitenkin torjumaan pitkittyviä, turhia työkyvyttömyyksiä.

- Tietysti ne ihmiset, jotka ovat todella työkyvyttömiä, ovat sitä.

Ihmisen työkyky on arvokas

Tavoite ei siis ole jarruttaa työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä, vaan nimenomaan selvittää töihin palaamisen edellytykset. Kanta-Hämeessä yli 6 300 on tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä. Yhteiskunnan kannalta yhdenkin ihmisen työkyvyttömyys tulee kalliiksi, huomauttaa ylilääkäri Timo Leino Eläke-Fenniasta.

- Jos otetaan nuori henkilö, joka varhaisessa iässä joutuu työkyvyttömäksi, silloin me puhumme 700 000 - miljoonankin euron summista. Se on iso summa. Siinä kyllä kannattaa kuntouttaa ja yrittää työhönpaluuta ilman muuta.

Eli ihmisen työkyky on aika arvokas asia?

Tietysti ne ihmiset, jotka ovat todella työkyvyttömiä, ovat sitä.

- Lauri Keso

- Se on arvokas rahallisesti, mutta eihän sitä työkykyä voi mitenkään mitata rahassa. Se on joku sellainen arvo, joka on niin suuri, että jokainen ajattelee omalla kohdallaan ja läheistensä kohdalla sitä, että pysyisi kunnossa.

Vuosittain 40 000 suomalaista on vähintään neljä kuukautta sairauslomalla.

Työeläkevakuuttajat TELA ry järjestää syksyn aikana sairaanhoitopiireittäin uuteen lakiin liittyen koulutuskiertueen lääkäreille työkyvyttömyyden pitkittymistä ehkäisevien toimintatapojen kehittämiseksi.

Kiertue alkoi Hämeenlinnasta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä