Työsuojeluun on otettu tavallista enemmän yhteyttä
Työsuojeluviranomaisille on viime aikoina tullut tavallista enemmän kyselyjä työpaikkojen ristiriita-tilanteista. Muun muassa Auto- ja kuljetusalan ammattiliiton AKT:n mahdollisen kiusaamistapauksen uskotaan rohkaisseen ihmisiä yhteydenottoihin. Viranomaiset muistuttavat, että kiusaamiset tulee käsitellä lähtökohtaisesti työpaikalla.
Työsuojeluviranomaisten puhelin on pirissyt tavallista enemmän viime aikoina ympäri Suomen. Esimerkiksi Etelä-Suomen työsuojelussa yhteydenottoja on ollut noin neljännes tavallista enemmän.
- Sellaiset yhteydenotot ovat lisääntyneet, joissa on koettu vääryyttä työpaikalla, mutta asioita ei ole ratkaistu oikealla tavalla - eli sillä tavalla kuin meidän valvomien lakien mukaan pitäisi tehdä, kertoo Etelä-Suomen työsuojelualueen tarkastaja Ari Toivoniemi.
Uutta on se, että työntekijät ovat kyselleet myös jo vanhentuneista asioista, jotka ovat jääneet vaivaamaan.
- On ollut jonkinlainen ristiriitatilanne, ja työntekijät ovat jääneet epätietoisuuteen, että olisiko sittenkin ollut jotain tehtävissä. He haluavat nyt vastausta avoimeen ajatukseensa, sanoo Itä-Suomen alueen työsuojelun ylitarkastaja Eini Hyttinen.
Kyselypiikin taustalla uskotaan olevan julkisuudessa viime aikoina käsitellyt työpaikkojen kiusaamistapausepäilyt kuten AKT. Moni asiakas on suoraan sanonut, että työnantajat ottaisivat tapauksista oppia.
- Joku asiakas on suoraan sanonut, että tapaus saisi työpaikat heräämään. Eivät heikon työmotivaation omaavat työntekijät voi olla tuottoisia. Mikäli ristiriitatilanteita ei selvitetä ajoissa tai annetaan niiden jatkua pitkään, siitä seuraa sairauspoissaoloja tai muita laiminlyöntejä, Hyttinen sanoo.
Tiedossa ei ole, kuinka moni työsuojelusta apua hakenut aikoo viedä asiaansa eteenpäin. Viranomaiset toivovat, että esimiehet ja työterveyshuolto tähdentävät tehtäväänsä työpaikkojen ristiriitatilanteissa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Tampere on edelleen matkailuykkönen
35 kaupungin houkuttelevuus matkailukohteena arvioitiin Taloustutkimuksen vertailussa kouluarvosanoin, ja ykköseksi nostettu Tampere jätti keskiarvolla 8,41 taakseen mm. Turun, Hangon ja Savonlinnan.
Myllymäki: Kouvola on vedenjakajalla
Mikkeliin johtajaylilääkäriksi siirtyvä Kouvolan terveysjohtaja Kati Myllymäki perää poliittista yksimielisyyttä kaupungin terveyspalvelujen turvaamiseksi. Riitely Ratamo-keskuksen paikasta ei ainakaan hillinnyt haluja siirtyä muualle.
Keskustele: Mikä oppi kaatoi ojaan?
Jokaisen sukupolven on itse tehtävä omat virheensä ja opittava niistä. Toiset uskovat kokemuksen tuomiin elämänohjeisiin. Mitä neuvoa kannatti aikoinaan kuunnella? Pätevätkö entisajan opit 2010-luvulla?
Kiukkuiset metsot ja äreät kottaraiset lintujen kauhugalleriassa
Otavalta on ilmestynyt suomeksi kuvakirja, joka on kovakantinen versio Alfred Hitchkockin vuoden 1963 kauhuelokuvasta "Linnut". Alkuteos on Mel Whiten kirjoittama ja National Geographicin julkaisema. Angry Birds: Ärhäkät linnut -kirjan värikäs siivekkäiden kauhugalleria on osa suomalaisen Rovion maailmanvalloitusta.
Poliisit vannovat kunnioittavansa ihmisarvoa
Poliisien vannoman eettisen valan tarkoitus on saada heidät tiedostamaan heiltä odotetut arvot ja toimintatavat yhä selvemmin. Poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Räsänen: Poliisin rekisterivalvontaa tehostettava
Venäjän presidentti Vladimir Putin lisättiin huhtikuussa virheellisesti KRP:n salaiseen tiedustelurekisteriin. Sisäministerin mukaan Putin-kohun kaltaiset tilanteet voivat horjuttaa kansalaisten luottamusta poliisiin.
Kajaanin rahat loppumassa - peruspalvelut säästökohteena
Kajaanin kaupungin tulevista talousvuosista ei selvitä ilman säästöjä. Ensi vuodesta tiedetään jo sen verran, että vuosi tulee olemaan hankala. Alijäämäennuste on vähintään 5-8 miljoonan euroa.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Jumbolukiot takaavat opiskelupaikat kaikille
Lukioiden vertailulista on pysynyt lähes muuttumattomana. Menestyneet lukiot voivat valita opiskelijansa korkeiden keskiarvorajojen avulla, kun pienet lukiot pyrkivät tarjoamaan jokaiselle koulutuspaikan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.