Kotimaa |

Työt loppuvat Salossa nopealla aikataululla

Nokian Salon tuotanto loppuu syyskuun loppuun mennessä. Henkilöstön tunnelmat ovat kaksijakoisia.

Työntekijä pakkaa kännyköitä laatikkoon Nokian tehtaalla.
Nokia tiedotti irtisanovansa lähes tuhat tuotannon työntekijää Salon tehtaaltaan. Kuva: YLE

Tuotannon lopettaminen koskee 700 työntekijää Salossa.  Kaikkiaan Salosta saa lähtöpassit 850 henkilöä. Nokia vähentää väkeä myös tuotannon tukitoimista.

Salossa tuotannossa vuodesta 2007 alkaen työskennellyt Jekaterina Kapanen kuvailee työntekijöiden tunnelmia nyt kaksijakoisiksi.

- Osa oli tietenkin surullisia, mutta osa tunsi tiedon saatuaan helpotusta, kun tuli lopullinen tieto sulkemisesta. Itse ajattelen nyt omaa perhettä ja lapsiani. Muuta en nyt osaa sanoa. Tämä on tätä, joskus yrityksellä meni hyvin, joskus taas huonosti, Kapanen sanoo.

Koko Suomessa suunniteltu vähennystarve on noin 3 700 työpaikkaa.

Maailmanlaajuisesti Nokia aikoo vähentää vuoden 2013 loppuun mennessä 10 000 henkilöä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä