Työtodistuksia karhutaan työsuojelupiirien avulla
Työntekijät joutuvat yhä useammin karhuamaan työtodistuksia työsuojelupiirien kautta. Esimerkiksi Uudenmaan työsuojelupiiri on lähettänyt tänä vuonna työnantajille kirjallisia kehotuksia työtodistuksen antamiseksi viimevuotista tiuhemmalla tahdilla.
Työtodistusta odottavan työntekijän tilanne on usein hankala, sillä ilman todistusta työsuhteen päättymisestä työntekijä ei pääse esimerkiksi työvoimatoimiston asiakkaaksi.
Yhä useampi työntekijä joutuu karhuamaan työdistusta työsuojelupiirin avulla. Uudenmaan työsuojelupiiri on lähettänyt tänä vuonna työnantajille yhteensä noin 420 kirjallista kehotusta antaa työntekijälle työtodistus tai palkkalaskelma tai molemmat.
Määrä näyttäisi olevan kasvussa, sillä koko viime vuonna piiristä lähti vastaavista asioista yhteensä 600 kehotusta. Keski-Suomen työsuojelupiiristä kerrotaan puolestaan, että ihmiset ottavat selvästi aiempaa useammmin yhteyttä saamatta jääneen työtodistuksen vuoksi.
Turun ja Porin työsuojelupiirissäkin ollaan huolissaan siitä, että työtodistuksia joudutaan karhuamaan usein. Työsuojelupiireissä ihmetelläänkin työtodistusten kanittamista.
- Se on hirveän vaikea sanoa, miksi tällainen asia joka ei maksa työnantajalle mitään on niin vaikea hoitaa. Kun lakikin sanoo, että työdistus on työntekijän pyynnöstä annettava - niin miksei sitä voida antaa?, kysyy Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastaja Maarit Lehmussilta.
Työntekijälle työtodistus on tärkeä paperi
Työtodistusta odottavan työntekijän on hankala hoitaa asioitaan eteenpäin. Pahimmillaan työntekijä voi joutua todistuksen puuttumisen vuoksi taloudelliseen ahdinkoon.
- Etenkin jos on tällainen tilanne, että työntekijän työsopimus on päättynyt ja hän ei saa työtodistusta, niin työvoimatoimistohan katsoo, että työntekijä on työssä. Tällöin hän ei saa työttömyyskorvausta, sanoo Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastaja Maarit Lehmussilta.
Jos työsuojelupiirin kehotus työtodistuksen antamiseksi ei tuota tulosta, piirit uhkaavat työnantajaa sakolla tai ääritapatuksessa ilmoittavat asian poliisille. Esimerkiksi Pohjois-Suomen työsuojelupiirin tänä vuonna lähettämistä 33 kirjallisesta kehotuksesta antaa työtodistus lähes joka viides on johtanut uhkasakkomenettelyyn.
Hämeen työsuojelupiirin lakimies Jouni Kallioluoma arvioi puolestaan, että piiristä otetaan poliisiin yhteyttä aiempaa useammin.
- Karhuaminenkaan ei auta vaan sitten asioita käsitellään poliisissa ja työtuomioistuimissa. Kyllä tuntuu, että jotakin on tapahtumassa - että on tullut yrittäjiä, jotka ei jostakin syystä välitä tällaisten paperiasioiden hoitamisesta, Kallioluoma sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.