Kotimaa |

Työttömien määrä kasvoi vain hieman

Työttömien määrä on kasvanut Suomessa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, kertovat Tilastokeskuksen tuoreet tiedot.

Työvoimatoimiston ovi
Kuva: YLE

Työttömyysaste oli viime vuoden joulukuussa 6,1 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Vielä marraskuussa työllisten määrä kasvoi ja työttömien määrä pysyi samana kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste laski tuolloin aavistuksen tasan kuuteen prosenttiin.

Työttömien määrä kasvoi 3 000 ihmisellä, mikä mahtuu työttömien lukumäärän virhemarginaaliin.

Eniten työttömiä oli Oulun läänissä, runsas yhdeksän prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 4,7 prosenttia. 15-24-vuotiaiden nuorten työttömyys kasvoi vuoden lopulla 1,2 prosenttiyksikköä 12,4 prosenttiin.

Työllisyystilanne on sen sijaan pysynyt Suomessa lähestulkoon samanlaisena kuin vuosi sitten. Työllisiä oli viime vuoden joulukuussa seitsemäntuhatta enemmän kuin vuotta aiemmin. Muutos mahtuu työllisten määrän virhemarginaaliin.

Alkuvuonna lukuisat yritykset ovat ilmoittaneet työntekijöiden irtisanomisista ja lomautuksista. Viimeksi maanantaina Stora Enso ilmoitti lomauttavansa jopa yli 5 000 työntekijäänsä. Konepajakonserni Metso pyrkii puolestaan vähentämään Suomessa jopa 1 200 työntekijää.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä